

Suomessa luullaan, että juomavesi on puhdasta. Anolytechin Suomen myyntipäällikön Juha Siltasen mukaan asia ei kuitenkaan ole näin.
Anolytech-niminen yritys markkinoi bakteeritonta vettä. Vesi käsitellään suolalla ja sähköllä yrityksen laitteistolla maatilalla. Yritys lupaa eläinten olevan ”terveempiä ja tulosten paranevan”.
”Olisi kivaa, että Suomikin tulisi 2000-luvulle tässä asiassa”, Siltanen sanoo viitaten siihen, että Anolytechin laitteistot ovat käytössä jo lähes 2 000 kohteessa Skandinaviassa. Suomessa laitteita on vasta muutama.
Anolytechin verkkosivuilla kerrotaan yrityksen suorittamasta ruotsalaistutkimuksesta, jossa yli puolella tiloista vesi oli ”käyttökelvotonta”. Siltanen ei kuitenkaan avaa, mitä käyttökelvottomuus tarkalleen tässä yhteydessä tarkoittaa.
”Asiakkaat saavat nukkua yönsä rauhassa, kun tietää, että eläimet juovat bakteeritonta, puhdasta vettä”, kuuluu Siltasen myyntiargumentti.

Helsingin yliopiston apulaisprofessori Heli Simojoen mukaan veden laatu ei yleisesti ole ongelma maitotiloilla. Simojoki on erikoistunut märehtijöiden sairauksiin.
”Toki nauta on sellainen, että se märehtii koko ajan, jolloin rehu palautuu suuhun ja pötsimikrobeja voi päätyä juoma-altaisiin”, Simojoki kertoo.
Hän ei ota kantaa Anolytechin laitteistoon mutta kommentoi aihetta yleisellä tasolla.
Bakteerit voivat puolustautua laimeaa desinfiointiseosta vastaan muodostamalla yhä enemmän biofilmiä.
”Jos lähdetään desinfioimaan likaista pintaa, taudinaiheuttajilla on selviytymiskeinoja sellaista vastaan. Pinta pitää aina pestä ja puhdistaa ennen desinfiointia.”
Jos jatkuvasti tarpeettomasti käytetään desinfiointiainetta, voivat mikrobit kehittyä kestäviksi eli resistenteiksi aineelle. Esimerkiksi bakteerit voivat puolustautua laimeaa desinfiointiseosta vastaan muodostamalla yhä enemmän biofilmiä.

Jos maatilan käyttövedessä on ongelmia, Simojoki lähtisi ratkaisemaan ensin, miksi kaivo tai muu vesilähde on likainen.
”Ongelmilla on taipumus pahentua. Mekaaninen puhdistus on erittäin tärkeää”, hän korostaa.
Simojoen mukaan on hienoa, että on olemassa aineita, joita on turvallista käyttää eläinten juomakuppien ja altaiden desinfioinnissa.
”Esimerkiksi EHEC:n torjunnassa juomakuppien puhdistus ja desinfiointi päivittäin korostuu. Desinfiointiin on silloin hyvä käyttää ainetta, jota ei tarvitse huuhdella, se helpottaa työtä.”
Työhön tosin soveltuu esimerkiksi maatiloilla tuttu Virkon-desinfiointiaine, Simojoki huomauttaa.
”Esimerkiksi EHEC:n torjunnassa juomakuppien puhdistus ja desinfiointi päivittäin korostuu.” Heli Simojoki
Tikan maatilalla Kurikassa Anolytechin laitteisto on ollut käytössä jo kolmen vuoden ajan, ja yrittäjä Tuomo Mäkinen on huomannut, että altaat ovat asennuksen jälkeen pysyneet puhtaampana. Mekaanista puhdistusta laitteisto ei korvaa, mutta altaiden harjausväliä on voitu pidentää.
Mäkinen kertoo, että laitteisto kustantaa hänen 350 lehmän maitotilallaan noin 800 euroa kuukaudessa. Laite hankitaan leasing-sopimuksella, johon kuuluvat huollot ja korjaukset. Tilallisen tarvitsee ainoastaan hankkia laitteistossa käytettävä suola ja muistaa lisätä sitä.
”Ei se mikään halpa ole, mutta kyllä se on hintansa väärti”, Mäkinen sanoo.
Hän ei uskaltaisi enää kokeilla olla ilman laitteistoa. Tänä syksynä utaretulehdustilanne oli tilalla vaikea, mutta toisaalta sää oli ihanteellinen mikrobien kasvulle missä tahansa alustalla.
On vaikea sanoa, voiko sillä estää utaretulehduksia. Mäkisen mukaan jo se, että altaat pysyvät puhtaampina, on etu työntekijöitä ja lehmien hyvinvointia ajatellen.