• Yle: Rankka raekuuro tappoi kanan Ylikiimingissä

    Kuolleen eläimen lisäksi myös kesäkukat ja autot kärsivät pahoja vaurioita.
    Yle kertoo Ylikiimingissä sataneen pingispallon kokoisia rakeita. Kuvan rae ei liity tapaukseen.
    Yle kertoo Ylikiimingissä sataneen pingispallon kokoisia rakeita. Kuvan rae ei liity tapaukseen. Kuva: Jaakko Martikainen
    Maatalous
    26.6.202020:45
    Nikke Kinnunen

    Yle kertoo verkkosivuillaan Ylikiimingin yli pyyhkineestä rajusta raekuurosta. Raekuuron aikana yksi pihalla olleista kanoista kuoli. Kanojen ja kalkkunoiden omistaja Henna Lassila-Määttä arvelee Ylen jutussa rakeiden aiheuttaneen kuoleman.

    "Kalkkunat olivat mustelmilla ja yksi kanoista kuollut. Uskon vahvasti, että raekuuro tappoi kanan," Lassila-Määttä sanoo.

    Yle kertoo rakeiden olleen pingispallon kokoisia.

    Jutussa haastateltu Lassila-Määtän naapuri Eeva Pöyskö puolestaan menetti lähes koko puutarhansa.

    "Valitettavasti naapurin kana kuoli rakeen osuttua siihen. Meidän pihalla lähes kaikki kesäkukat tuhoutuivat ja autot kärsivät vaurioita," Ylikiimingin Nuorittassa asuva Pöyskö kertoo.

    "Kuuro kesti vain noin viisi minuuttia, mutta lähes kaikki pihamaan kukat se ehti hävittää," Pöyskö lisää Ylelle.

    Lue lisää: YLE: Raju ukkoskuuro tappoi kanan – pingispallon kokoinen rae osui eläintä päähän

    Artikkelin aiheet
    raekuuro
    Ylikiiminki
    kana
    Henna Lassila-Määttä
    Yle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle