• Efa-kesantojen sadonkorjuu helpottuu – kirjallisia perusteluja ei vaaditakaan

    Vielä viime viikolla viljelijöitä ohjeistettiin perustelemaan poikkeuskäytäntö.
    Ekologisen alan viherkesannon voi hyödyntää tänä vuonna rehuksi jo ennen elokuun puoliväliä. Alat pitää kuitenkin ilmoittaa kuntaan viimeistään 20.8.
    Ekologisen alan viherkesannon voi hyödyntää tänä vuonna rehuksi jo ennen elokuun puoliväliä. Alat pitää kuitenkin ilmoittaa kuntaan viimeistään 20.8. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    27.6.201800:00
    Juhani Reku

    Toisin kuin viime viikolla kerrottiin, viljelijöiden ei tarvitse tehdä kirjallista selvitystä kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle ylivoimaisen esteen perusteista, vaikka he korjaisivat rehusadon tai laiduntaisivat tänä vuonna ekologisen alan (efa) viherkesannolla.

    Vielä viime viikolla näin ohjeistettiin tekemään.

    Perustellun ilmoituksen sijaan riittääkin, että ilmoittaa kirjallisesti viimeistään 20.8.2018 kuntaan ne ekologisen alan lohkot ja alat, joilta sato on korjattu tai joita on laidunnettu ennen 16.8.2018.

    Muita tietoja tai perusteluita ei vaadita.

    Lupa efa-viherkesannon hyödyntämiseen ennen elokuun puoltaväliä on EU:n komission sallima poikkeus niille tiloille, joiden rehusato on jäämässä kuivuuden takia merkittävästi normaalia pienemmäksi.

    Poikkeus koskee myös kasvinviljelytiloja.

    Normaalisti efa-alan viherkesannon hyödyntäminen ei ole viherryttämistuen ehtojen mukaan sallittua ennen elokuun 15. päivää.

    EU-komissio on myöntämässä hyödyntämistä koskevan poikkeuksen Mavin tietojen mukaan kolmelle jäsenmaalle, Suomen ohella Ruotsille ja Portugalille. Komission lupa mahdollistaa sen, ettei poikkeusmenettelyä hyödyntävien viljelijöiden tarvitse esittää kirjallisia perusteluita ylivoimaisen esteestä.

    Poikkeus koskee vain sadon hyödyntämistä ennen elokuun puoltaväliä. Kaikkia muita ekologiseen alaan liittyviä ehtoja on noudatettava tavalliseen tapaan.

    Ilmoitus niistä aloista, joilla poikkeusta hyödynnetään, tarvitaan komissiolle tehtävää raportointia varten.

    Ekologisen alan velvoite koskee Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Ahvenanmaan maakuntia.

    Artikkelin aiheet
    efa-kesanto
    viljelijät
    EU-komissio
    kuivuus
    viherryttämistuki
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle