
Raaseporin Bromarvissa maata viljelevä Patrick Fredriksson pöyristyi kuullessaan, että hänen pelloillaan valkohäntäpeurojen aiheuttamat vahingot ovat tarkastajan mukaan viiden prosentin luokkaa. Hän ei ymmärrä, miten tällainen luku on saatu aikaiseksi, vaikka näkyvätkin vahingot ovat selvästi suurempia.
”Se ei ole lähellekään sitä, mitä pitäisi olla.”
Arvion vahingosta tekee kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen, joka maastotarkastuksessa toteaa ja arvioi vahingot sekä laatii vahinkoa koskevan arviokirjan.
Fredrikssonin saamat satokorvaukset ovat radikaalisti vähentyneet viime vuonna vaikka alueella on Suomen tihein valkohäntäpeurakanta. Siinä missä vuonna 2022 korvauksia maksettiin 24 000 euroa, viime vuonna korvauksia myönnettiin 2 557 euroa. Samaan aikaan valkohäntäpeurakannat ovat vain nousseet ja vahinkoja tapahtuu entiseen tahtiin.
Ruokavirastosta kuitenkin sanotaan, ettei muutoksia arvioperusteisiin ole tehty.
Valkohäntäpeurat ovat jo vaikuttaneet Fredrikssonin viljelemiin lajeihin ja tilalla on pyritty sopeutumaan peurojen läsnäoloon. Jopa peltojen aitaamista on kokeiltu, mutta aitaamiseen menevä työmäärä on liian suuri hyötyyn nähden.
Nyt esimerkiksi öljykasvien viljely on tilalla lopetettu kokonaan. Myöskään herneiden viljelyyn ei enää panosteta, sillä rehuherneen sekaan tulee puinnin yhteydessä liian paljon peurojen ulosteita, minkä takia hernettä ei saada myytyä.
Muutama vuosi sitten Fredriksson kiinnostui ruotsalaisesta tutkimuksessa, jonka mukaan valkohäntäpeurojen aiheuttamat satotappiot ovat olleet 40–60 prosentin luokkaa. Tutkimuksen innoittamana hän teki ruispelloilleen koeruutuja, jotka hän aitasi niin, etteivät valkohäntäpeurat pääse niiden sisäpuolelle.

Erot häkin sisä- ja ulkopuolella ovat silmin nähtävät. Häkin sisäpuolella kasvava hybridiruis kasvaa paljon tiheämmässä, viljan tähkät ja jyvät ovat jykevämmät ja varret pidempiä.
”Tämä kertoo siitä, miten tehokkaasti tiheä valkohäntäpeurakanta tuhoaa juuristoa kävellessään pelloilla. Haittaa tulee myös siitä, että kun ruis kasvaa tällaisella tallatulla pellolla harvassa, se ei tuleennu ja syntyy enemmän torajyviä. Jos viljan seassa on liikaa torajyviä, se ei kelpaa mihinkään tai siitä maksetaan selvästi huonompaa hintaa.”

”Omien laskelmieni mukaan satotappio on noin 49 prosentin luokkaa. En itsekään uskonut, että erot voisi olla näin rajut ennen kuin tein koeruudut ja näin asian omin silmin.”
Viljelijä joutuu maksamaan satomenetykset omasta lompakostaan.
”Me emme täällä ole samalla tasolla muiden viljelijöiden kanssa. Teemme paljon turhaa työtä ja kaikki varmasti ymmärtävät, miltä se tuntuu. Maatalous on muutenkin tiukalla, tällaiseen ei olisi nyt varaa.”
MTK peräänkuuluttaa peltovahinkojen korvausjärjestelmän uudistamista ja erityisesti paikallistasolla joustavampaa järjestelyä peurakannanhallintaan ja vahinkojen vähentämiseen kannanhallinnan keinoin.