• Peurakannan pelätään ryöstäytyvän käsistä pahimmilla tihentymäalueilla: ”Lupamäärät eivät enää kaikkialla riitä kannan pienentämiseen”

    Suomen riistakeskus Uusimaa on myöntänyt alueelleen ensi syksyn metsästyskaudelle 1 706 hirven ja 9 855 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Paikalliset pelkäävät, että valkohäntäpeurakannat ryöstäytyvät käsistä.
    Tilaajalle
    Uudenmaan alueelle on myönnetty 9 855 pyyntilupaa tulevalle metsästyskaudelle.
    Uudenmaan alueelle on myönnetty 9 855 pyyntilupaa tulevalle metsästyskaudelle. Kuva: Juho Rahkonen
    Metsä|Erä
    2.7.202606:00
    Eija Vallinheimo
    Raasepori
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Suomen riistakeskus Uusimaa myönsi ensi syksyn metsästyskaudelle 1 706 hirven ja 9 855 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.
    • Patrick Fredriksson kertoo seurueensa hakeneen 58 valkohäntäpeuralupaa mutta saaneen 10. Hänen mukaansa peurakannat ovat korkeita ja vahingot suuria.
    • MTK:n Timo Leskisen mukaan saalismäärä on ollut laskussa viiden vuoden ajan. Hän vaatii joustavampaa kannanhallintaa ja alueellisten erojen parempaa huomiointia.

    Raaseporin Bromarvin kylässä asuva Patrick Fredriksson on pettynyt myönnettyihin lupamääriin.

    ”Meidän seurueemme haki 58 valkohäntäpeuralupaa, mutta saimme vain 10. Lupamääriä on pienennetty, vaikka täällä ollaan lähestymässä kaikkien aikojen korkeampia valkohäntäpeurakantoja.”

    ”Tulevan metsästyskauden jälkeen kaikkein tiheimmillä peura-alueilla tulee varmasti olemaan jopa ennätyksellisen korkeita valkohäntäpeurakantoja, koska myönnetyt lupamäärät eivät enää kaikkialla riitä kannan pienentämiseen”, arvioi myös MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.

    Kenttäjohtaja Timo Leskinen ja Patrick Fredriksson tarkastelemassa valkohäntäpeurojen aiheuttamia vahinkoja pellolla.
    Kenttäjohtaja Timo Leskinen ja Patrick Fredriksson tarkastelemassa valkohäntäpeurojen aiheuttamia vahinkoja pellolla.  Kuva: Eija Vallinheimo

    Leskisen mukaan monet hirvitalousalueet, joille valkohäntäpeurakannan tavoitehaarukka määritellään, ovat nostaneet rimaa koko ajan suurpetojen lisääntymisen varalta. Raasepori sijoittuu läntisen Uudenmaan hirvitalousalue kakkoseen. Uudenmaan viidestä hirvitalousalueesta kahdella ollaan Uudenmaan alueellisen riistaneuvoston keväällä 2024 asettamassa peuratiheystavoitteessa.

    Valkohäntäpeurojen kantatavoite on nykyisin täällä 25–35 peuraa tuhannella hehtaarilla, kun se aiemmin on ollut hieman eri perusteilla 12–16. Valkohäntäpeurakanta on tiheimmillään juuri Raaseporin alueella. Luken kanta-arvioiden mukaan alueella on 46,3 valkohäntäpeuraa tuhannella hehtaarilla.

    Valkohäntäpeurojen kanta-arvio ja arvioidut tiheyksien muutokset.
    Valkohäntäpeurojen kanta-arvio ja arvioidut tiheyksien muutokset. Kuva: Luke

    ”Jos minä lasken peuroja keväällä, saan tulokseksi ainakin puolet enemmän”, Fredriksson sanoo. Määrät eivät voi vähentyä, vaikka kaikki luvat käytettäisiin. Viime aikoina täällä on jäänyt paljon lupia käyttämättäkin”, Fredriksson tuhahtaa.

    Fredriksson uskoo, että kanta-arviossa aliarvioidaan peurojen todellista määrää.

    ”Kun täällä on arvioitu hirviä olevan 3–4 kappaletta tuhannella hehtaarilla, lentolaskennassa määrät ovat olleet 9–10 hirveä. Todellinen peurakanta on varmasti samaan tapaan paljon isompi.”

    MTK:n Leskinen on huolissaan kannan kasvusta.

    ”Saalismäärä on ollut laskussa jo viiden vuoden ajan ja tämä suunta on täysin väärä.”

    ”Tilanne on katastrofaalinen maanviljelijöiden kannalta, viljelystä on tullut mahdotonta.”

    Patrick Fredriksson

    ”Tilanne on katastrofaalinen maanviljelijöiden kannalta, viljelystä on tullut mahdotonta. Kaikki mitä haluaa viljellä, pitäisi aidata. Siinä missä muualla pidetään eläimiä aitojen sisäpuolella, meillä niitä pystytetään, jotta peurat pysyvät poissa”, Fredriksson kiteyttää.

    Leskinen penääkin enemmän joustavuutta valkohäntäpeurojen kannanhallintaan.

    ”Alueelliset erot peuratiheyksissä ja vahinkojen määrässä tulee ottaa selvästi paremmin huomioon. Valkohäntäpeurat aiheuttavat paikoin valtavasti ongelmia, aivan kuten valkoposkihanhet Itä-Suomessa. Vahinkoihin pitäisi pystyä puuttumaan metsästyksen keinoin tehokkaammin”, Leskinen toteaa.

    Hän ei ymmärrä, miksi valkohäntäpeuran metsästys on tehty näin työlääksi ja vaikeaksi sekä riistahallinnon, metsästäjien että maanomistajien näkökulmasta.

    Alueella kotipuutarhatkin täytyy aidata valkohäntäpeurojen takia.
    Alueella kotipuutarhatkin täytyy aidata valkohäntäpeurojen takia.  Kuva: Eija Vallinheimo

    ”Hyvä esimerkki järjestelmän jäykkyydestä on se, että vain 30 metrin päässä laajemmasta lupa-alueestamme oleva noin 400 hehtaarin alue ei täytä 500 hehtaarin yhtenäisen metsästysalueen määritelmää ja sinne ei myönnetty yhtään pyyntilupaa, vaikka peltojen vahingotkin ovat siellä suurimmat. Eihän tässä ole mitään järkeä”, Fredriksson toteaa harmistuneena.

    ”Ei peuran turvalliseen kyttäysmetsästykseen tarvita 500 hehtaarin yhtenäistä maa-alaa. Tämän säännöksen takia tälle alueelle voimme hakea vain poikkeuslupia. Muutamaa vuotta aiemmin poikkeuslupia sai kuitenkin käyttää vain, jos pelto oli aidattu. Se on ihan hullua”, Fredriksson manaa.

    ”On muistettava, että valkohäntäpeura on vieraslaji. Jos kanta on ylisuuri ja alkaa tehdä vahinkoja kotoperäiselle luonnolle, voi vastaan tulla sellainenkin päätös, että valkohäntäpeura määritellään haitalliseksi vieraslajiksi, jolloin koko kanta pyritään hävittämään”, Leskinen muistuttaa.

    ”Peuran hävittäminen ei tietenkään ole MTK:n tavoite, vaan tavoitteena on asiallinen kannanhallinta ja kohtuus eläinmäärissä”.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Valkohäntäpeuran tunnistaa pitkästä hännästä, joka nousee pystyyn eläimen paetessa.

      Erä | Valkohäntäpeurojen määrä kasvanut karvan verran – kannanhoidossa huomioidaan suurpetojen vaikutus

      Tilaajalle
    •  Yksi susi syö 18 peuraa vuodessa.

      Erä | Näin paljon suurpedot syövät hirvieläimiä vuodessa

      Tilaajalle
    • Varsinais-Suomeen myönnettiin nyt 15 prosenttia vähemmän valkohäntäpeurojen pyyntilupia kuin vuosi sitten.

      Erä | Yle: Varsinais-Suomessa tasapainoillaan peurakannan kanssa – peurakannan lasku voi lisätä susien ei-toivottua käyttäytymistä

    Artikkelin aiheet
    valkohäntäpeura
    metsästys
    pyyntilupa
    riistanhoito
    Uusimaa
    Päivän tärkeimmät
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle