• Valkohäntäpeurojen määrä kasvanut karvan verran – kannanhoidossa huomioidaan suurpetojen vaikutus

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tuoreen kanta-arvion mukaan helmikuussa 2026 Suomessa oli 120 000 valkohäntäpeuraa. Kanta on kasvanut viime vuodesta reilut kolme prosenttia.
    Tilaajalle
    Valkohäntäpeuran tunnistaa pitkästä hännästä, joka nousee pystyyn eläimen paetessa.
    Valkohäntäpeuran tunnistaa pitkästä hännästä, joka nousee pystyyn eläimen paetessa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    13.3.202614:30
    Eija Vallinheimo

    Valkohäntäpeurakanta on Luken kanta-arvion tietojen mukaan tiheimmillään Länsi-Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa (kuva 3A).

    Yksilötiheys kasvoi eniten Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Länsi-Uudellamaalla (kuva 3B). Tiheän kannan alueella tapahtunut kasvu ylittää harvan kannan alueella tapahtuneet muutokset, mikä näkyy koko maan kanta-arvion kasvuna.

    Valkohäntäpeurakannan tiheys ja tiheydessä tapahtuneet muutokset.
    Valkohäntäpeurakannan tiheys ja tiheydessä tapahtuneet muutokset.  Kuva: Luke

    Valkohäntäpeura tuotiin Suomeen 1930-luvulla, ja siitä on kannan kasvun myötä tullut runsaslukuinen ja tärkeä riistaeläin. Peurakolarit sekä maatalouteen ja kasvillisuuteen kohdistuvat vaikutukset edellyttävät kannanhallintaa, josta vastaa riistahallinto.

    Tulevan syksyn metsästettävän kannan kooksi ennustetaan talvikannan koon ja rakenteen perusteella 162 000 yksilöä. Kannan säilyttäminen ennallaan 50 prosentin todennäköisyydellä edellyttäisi 42 000 yksilön saalista. Kannan pieneneminen 90–95 prosentin todennäköisyydellä edellyttäisi 53 000–57 000 yksilön saalismäärää.

    Kannan pieneneminen edellyttäisi 53 000–57 000 yksilön saalismäärää.

    Päättyneen metsästyskauden saalis oli noin 40 500 yksilöä.

    Kanta-arviossa käytettiin ensimmäistä kertaa aiempaa laajempaa aineistopohjaa. Aiemmin tarkastelu perustui vuodesta 2016 alkaneeseen aineistoon, mutta nyt mukana on vuodesta 2000 alkaen kertynyt aineisto.

    ”Aiempaa laajempi aineisto ottaa huomioon 2010-luvulla olleet kannan kasvun huiput, ja tämän seurauksena kanta-arvion yleistaso on aiempaa korkeampi. Nyt tuotettu arvio on päivittänyt myös aiempien vuosien arviot”, kertoo erikoistutkija Sami Aikio Lukesta.

    Suomen riistakeskus kertoo, että tulevan kauden verotuksen suunnittelu käynnistyy nyt, kun uusin kanta-arvio on valmistunut. Seuraavaksi edessä ovat sidosryhmäneuvottelut sekä alueellinen verotussuunnittelu. Tavoitteena on mitoittaa metsästys siten, että valkohäntäpeurakanta pysyy tasolla, joka on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä.

    Riistakeskuksen mukaan osalla hirvitalousalueista kanta on kasvanut, minkä vuoksi tulevalla metsästyskaudella valkohäntäpeuroja täytyy metsästää riittävästi, jotta kannan kasvu ei jatku tiheän kannan alueilla.

    Valkohäntäpeurojen kannanhoidossa huomioidaan myös suurpetojen vaikutus. Suurpetojen määrä on monin paikoin kasvanut.

    Lisää aiheesta
    • Varsinais-Suomeen myönnettiin nyt 15 prosenttia vähemmän valkohäntäpeurojen pyyntilupia kuin vuosi sitten.

      Erä | Yle: Varsinais-Suomessa tasapainoillaan peurakannan kanssa – peurakannan lasku voi lisätä susien ei-toivottua käyttäytymistä

    •  Yksi susi syö 18 peuraa vuodessa.

      Erä | Näin paljon suurpedot syövät hirvieläimiä vuodessa

      Tilaajalle
    • Jonossa pakenevat valkohäntäpeurat viestivät toisilleen peräpäillä.

      Erä | Peuran perä on viesti lajikumppanille − näin peura kommunikoi hännällään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    valkohäntäpeura
    riistahallinto
    metsästys
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Suomen riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle