• Näin paljon suurpedot syövät hirvieläimiä vuodessa

    Suomen riistakeskus on tehnyt laskennallisen esimerkin siitä, miten paljon esimerkiksi susi ja ilves syövät yhteensä peuroja tiheän peurakannan alueella.
    Tilaajalle
     Yksi susi syö 18 peuraa vuodessa.
    Yksi susi syö 18 peuraa vuodessa.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    28.1.202612:17
    Eija Vallinheimo

    Susi syö arviolta 14–18 hirveä vuodessa, jos alueella ei ole muita sorkkaeläimiä. Lounais-Suomessa oleva valkopeurakanta riittää pitämään hirveen kohdistuvan paineen pienempänä.

    Ilves ei saalista hirviä, mutta sille kelpaa metsäkauriin lisäksi valkohäntäpeura. Tutkimusten mukaan ilves voi tappaa 30–50 metsäkaurista vuodessa. Valkohäntäpeurat voivat paikoin muodostaa tärkeän osan ilveksen ravinnosta.

    Ahman ei ole todettu saalistavan hirviä säännöllisesti. Ahma saattaa aiheuttaa kuitenkin esimerkiksi metsäkauriskannalle merkittävää kuolleisuutta.

    Karhun saalistus keskittyy hirven osalta vasoihin. Ne voivat saalistaa 20–30 prosenttia alueen hirvenvasoista ja aiheuttaa sen, että hirvikanta pysyy alhaisena.

    Jos kuvitteellisella 200 000 hehtaarin alueella elää 40 ilvestä ja 15 sutta, ilves syö vuodessa 10 valkohäntäpeuraa ja yksi susi 18 peuraa. Tästä voidaan laskea, että vuodessa saaliiksi joutuu yhteensä 670 peuraa. Jos valkohäntäpeura on tavoitetiheydessä, alueella elää noin 20 yksilöä tuhannella hehtaarilla. Tästä voi laskea, että jäljelle jää vielä runsaasti sorkkaeläimiä.

    Metsästettäväksi jää vielä noin puolet vasatuotosta eli 1 200 peuraa, kun huomioidaan myös kolarit ja luonnollinen kuolleisuus. Niillä alueilla, jossa peuraa ei ole näin paljon verotus kohdistuu muihin sorkkaeläimiin. Tulee muistaa, että esimerkiksi ilveksen saalisvalikoima on hyvin laaja pikkujyrsijöistä ja linnuista peuran kokoluokkaan. Suosittua ravintoa ovat jäniseläimet.

    Laskelmat on julkaistu Riistakeskuksen Metsästäjä-lehdessä. Lehdessä muistutetaan, että suurpetojen vaikutukset sorkkaeläinkantoihin on huomioitava, jotta vältytään kannan yhtäkkiseltä romahdukselta. Eri lajeilla on monimutkaiset keskinäiset riippuvuussuhteet, jotka tulee huomioida metsästysverotusta suunniteltaessa.

    Lisää aiheesta
    • Mikä määrä susia riittäisi pitämään hirvikannat kurissa?

      Erä | Susikeskustelun myytinmurtajat pohtivat susien kykyä pitää hirvikanta kurissa – ”Teoriassa ehkä”

      Tilaajalle
    • Metsästyskoira haukkumassa hirveä. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Metsiin tarvitaan enemmän suurpetoja ja vähemmän sorkkaeläimiä

    • Uudellamaalla tehty lentolaskenta paljasti, että hirvien määristä on tehty selkeitä aliarvioita.

      Erä | Hirvien lentolaskennat käynnistyvät taas eteläisessä Suomessa

    Artikkelin aiheet
    suurpedot
    hirvieläimet
    Suomen riistakeskus
    saalistus
    metsästys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle