
Isossakyrössä asuva Antti Kartano kiertää peltojaan usein silloin, kun muu kylä vielä nukkuu. Tasaisen lämmin kesä ja sopivasti tullut vesi ovat nostaneet kasvustot tänä vuonna poikkeuksellisen hyvään kuntoon. Nyt odotus tiivistyy siihen hetkeen, kun puimurin säiliö alkaa täyttyä ensimmäisestä kuminasta.
”Kyllä nyt näyttää hyvältä. Mutta vasta sitten tietää, kun vilja on siilossa ja tilityslappu tullut, että miten hyvä vuosi oikeasti oli”, Kartano kertoo.
32-vuotiaalla Kartanolla on erikoiskasveja noin 170 hehtaarilla. Omaa peltoa on runsaat 50 hehtaaria, loput vuokralla. Tilan päätuote on puhdaskaura, jota kasvaa sata hehtaaria Helsingin Myllylle. Lisäksi kierrossa ovat kumina, tattari ja herne.
Tämänhetkinen kasvukausi näyttää hänen mukaansa jopa historian parhaimmalta.
”Viljelykierto on alkanut toimia ja peltojen peruskunto on mennyt paremmaksi. Siinä mielessä tämä näyttää omassa historiassa parhaimmalta vuodelta.”
Kartano aloittaa puinnit kuminasta noin parin viikon kuluttua. Toisen satovuoden kuminaa on 15 hehtaaria. Tattaria kasvaa parikymmentä hehtaaria ja hernettä hieman yli 20 hehtaaria. Erikoiskasvit ovat tulleet mukaan viime vuosina osin kannattavuuden, osin työn rytmittämisen vuoksi.
Kumina kiehtoi, koska maa saa olla pidempään muokkaamatta. Tattari taas kylvetään vasta kesäkuun puolella ja puidaan myöhään syksyllä.
”Ne tasaavat työhuippuja. Kun pinta-ala on kasvanut, niin on silti voinut pitää koneet melko pieninä.”
Puhdaskauran viljely vaatii erityistä tarkkuutta. Kesällä peltoja kierretään jalkaisin rikkakasvien ja muiden viljojen varalta. Apuna on kesätyöntekijä, joskus myös vaimo ja vanhemmat. Kartano kertoo itse tarkastavansa kaikki pellot vähintään kaksi kertaa.

Tänä vuonna suurin huoli painoi kauran kukinnan aikaan, kun sää muuttui kosteaksi.
”Toksiinit vähän jännittivät siinä kohtaa. Jos olisi ollut kosteaa ympäri vuorokauden pidempään, niin olisi voinut tulla ongelmia.”
Viljelyn lisäksi Kartanoa kiinnostaa numeroiden seuraaminen. Rakennustekniikan insinööriksi Rovaniemellä opiskellut viljelijä pyörittää talvisin excel-taulukoita lähes yhtä tarkasti kuin traktoria kesällä.
”Kyllä tammikuun pakkasilla lyödään suunnitelmat lukkoon. Keväällä kun startti tulee, niin tiedetään mitä tehdään syksyyn asti.”
Päiväkään Kartano ei ole insinöörin töitä tehnyt. Peltokohtaisia satoja, kuivauksia ja kustannuksia hän kuitenkin seuraa insinöörin tarkkuudella.
”Silmä näkee aika hyvin, mutta numerot kertoo sen kylmän totuuden. Niitä ei voi huijata”, hän muistuttaa.

Maatalouden taloustilanne huolettaa häntä silti. Kohonneet kustannukset ja laskeneet viljan hinnat painavat mieltä, vaikka sato näyttäisi hyvältä.
”Välillä vetää vähän matalaksi, että jääkö kaikelle työlle palkkaa.”
Ratkaisua hän hakee maan kasvukunnosta, viljelykierrosta ja tarkasta suunnittelusta. Laajentamista hän harkitsee vain varovasti.
”Jossain kohtaa tulee rajat vastaan. Kuivaaja ja koneet alkaa jäädä pieniksi, eikä näillä hinnoilla tiedä, onko kasvattamisessa enää järkeä”, Kartano miettii.
Viljelyn rinnalla Kartano tekee myös urakointia. Hän kertoo, että töille olisi kysyntää enemmänkin kuin ehtii ottaa vastaan.
”Aika vähällä markkinoinnilla saa kesän täyteen. Ei oikein enempään enää pysty”, hän kuvailee.
Tulevaisuudessa mahdollinen seuraava askel voisi olla toisen työntekijän palkkaaminen kokoaikaisemmin, mutta siinäkin vastaan tulee maatalouden kausiluonteisuus.
”Siinä on jotakin ainutlaatuista, kun näkee oman työnsä jäljen.”
Tilan päävastuu siirtyi Kartanolle vuonna 2020. Sukupolvenvaihdos tehtiin vaiheittain, ja tila siirtyi kokonaan hänen nimiinsä kaksi vuotta sitten. Käytännössä maatilan jatkaminen oli selvää jo lapsena.
”Siitä asti kun kytkimen sai traktorissa pohjaan, olen tiennyt ryhtyväni viljelijäksi.”
Viljelyssä näkyy edelleen vuosien kilpahiihtotausta. Kartano hiihti aktiivisesti vielä muutama vuosi sitten samaa vauhtia Suomen huippujen kanssa.
Perinteiselle erikoistunut mies sijoittui useita kertoja Suomen Cupissa 20 parhaan joukkoon ja SM-kisoissa paras sijoitus oli 25. Hän puhuu hiihdosta samalla vakavuudella kuin viljelystä: molemmissa työn määrä on valtava. Lähipiireissä on hänen mukaansa arvostettu erityisesti sitä työmoraalia, jota kilpahiihto vaatii.
”Kestävyysurheilussa oppii, että kaikkea ei voi kontrolloida. Vaikka tekisit kaiken oikein, voi silti tulla huono päivä tai epäonni.”
Samaa hän näkee pelloilla. Hyvä kasvusto voi vielä lakoontua, sateet pilata laadun tai markkinahinta muuttua nopeasti.

Kilpahiihdossa onnistumisen tunne oli hänen mukaansa erilainen. Hyvä kilpailu saattoi kestää puoli tuntia, mutta sen muisti pitkään.
”Pellolla ei tule samanlaisia fiiliksiä. Vaikka kahdeksan tonnia tulee hehtaarilta, niin ei se tunnu samalta kuin onnistunut kilpailu”, Kartano pohtii.
Silti vuosien urheilutausta näkyy edelleen tavassa tehdä töitä.
Kilpahiihto jäi muutama vuosi sitten, mutta yksi asia seurasi mukana pelloille: ajatus siitä, että tulos tehdään hiljaisina aamuina ja pitkillä yksinäisillä tunneilla.
Varsinkin aikaiset aamut ja myöhäiset illat ovat edelleen Kartanolle mieluisia hetkiä pellolla.
”Siinä on jotakin ainutlaatuista, kun näkee oman työnsä jäljen”, Kartano tiivistää.