
Urheilija saa menestyksen ja tappioiden hetkellä vastata kysymykseen, miltä nyt tuntuu? Hiihtouransa päättänyt ammattihiihtäjä Perttu Hyvärinen on esittänyt tuon kysymyksen tänä keväänä useamman kerran itselleen.
Elämä on taitekohdassa, sillä tätä haastattelua tehtäessä on kulunut neljä päivää Inarin SM-kilpailusta, joka paketoi Hyvärisen kilpahiihtäjän uran.
Neljä päivää on lyhyt aika tunteiden erittelyyn, kun takana ammattiurheilijan elämää 15 vuotta. Aikaa, jolloin arjen jokainen toiminto ruokavaliosta, päivien, kuukausien ja vuosien rytmityksestä on tähdännyt vain hiihtovauhdin ja kestävyyden maksimointiin muutamina kisapäivinä.
Uudessa elämänvaiheessa yksi asia on jo käynyt selväksi. Aikaa on nyt aiempaa enemmän käytössä, kun ei tarvitse treenata viittä tuntia vuorokaudessa.
”Edelliset 15 vuotta meni niin, että urheilu oli läsnä 24 tuntia vuorokaudesta käytännössä kaikessa. Nyt esimerkiksi minulla on elämäni ensimmäinen kesäloma”, Hyvärinen sanoo.

Tänä vuonna 35 vuotta täyttävän Hyvärisen kohdalla urheilu on ollut hänen ammattinsa oikeastaan koko aikuisiän. Tekisi vääryyttä puhua siitä vain työnä. Harva työ vaatii niin kokonaisvaltaista sitoutumista kuin huippu-urheilu.
”On ollut aikaa fiilistellä. Kaksi viimeistä vuotta eivät olleet helppoja, mutta olen ylpeä siitä urasta, mikä tuli tehtyä.”
Palkintokaapissa on Suomen mestaruuksia, maailmancupin osakilpailuvoitto ja viestin MM-hopeaa ja paljon muuta.
Kun ura päättyi Inarin hyvää vahtia sulaville SM-laduille huhtikuun alussa, ei silloin enää hiihdetty sijoituksista, vaan nautinnosta. Jätettiin jäähyväisiä. Sen kertoi sijoituskin, joka oli Hyväriselle vaatimaton 34. Suurimat tunteet oli nekin jo purettu muutama viikko aiemmin.
”Salpausselän kisat olivat oikeastaan uran päätös. Kun riisuin numerolapun, niin tajusin, että tämä oli nyt tässä. Maailmancupin lähtöviivalle en asetu enää koskaan, ja isoimmat tunteet nousivat pintaan.”
Metsien boorilannoituksia tekevän Silvadrones Oy:n omistajaosakas. Aktiiviuransa päättänyt olympiaurheilija ja hiihdon MM-mitalisti.
34-vuotias maatalon poika Riistavedeltä, asuu Kuopiossa.
Harrastaa metsänhoitoa ja metsissä liikkumista.
Hoitaa isänsä kanssa kotitilan metsiä ja urheilu-uran aikana ostettuja omia metsätiloja.
Moni uransa urheilija on kertonut lopettamispäätöstä seuranneesta tyhjyyden tunteesta. Hyvärinen oli varustautunut siihen hetkeen poikkeuksellisen hyvin. Uusi ura sai käytännössä lentävän lähdön.
Hiki oli tuskin ehtinyt kuivua hiihtopuvun hartioista, kun Hyvärinen jo sovitti päälleen uuden työnantajan hupparia ja metsäammattilaisen roolia. Vuorokausi kisan päättymisen jälkeen Hyvärinen oli mukana metsien boorilannoituksia tekevän Silvadronesin keikalla Lounais-Suomessa.
Ensimmäiset päivät urheilu-uran jälkeen ovatkin olleet totaalista matalalentoa. Media on seurannut Hyväristä intensiteetillä, joka ylittää aktiiviuran kiireisimmät päivät. Valtava kiinnostus on yllättänyt hiihtäjän itsensäkin.

”Olen hieman ymmälläni siitä, miten paljon uusi urani on kiinnostanut”, hän sanoo.
Kun tätä haastattelua ja kuvausta sovitettiin paikalleen Kuopion Riistavedellä, edellinen kuvausporukka teki vielä lähtöä. Puolenkymmentä lehteä tai tv-kanavaa oli Hyvärisen perässä hänen aloitellessaan ensimmäistä työviikkoa Silvadronesilla.
Hyvärinen osasi aktiiviuransa aikana tarjoilla medialle sitä kiinnostavia täkyjä, jotka toivat julkisuutta ja sponsorituloja. Tätä taitoa hän hyödyntää nyt uudessa ammatissaan.
Sanavalmiin ja esiintymistaitoisen miehen vastuulla on markkinointi ja yrityksen kehittäminen.
Valtava kiinnostus on yllättänyt hiihtäjän itsensäkin.
Työ metsän parissa oli lypsykarjatilalla kasvaneelle Hyväriselle selvä jo ennen ammattiurheilijan uraa.
”Lukiossa kysyin opinto-ohjaajalta, mitä aineita pitää valita, että pääsee opiskelemaan metsänhoitajaksi yliopistoon.”
Itä-Suomen kasketuissa metsissä boorin puute on yleinen vaiva ja sitä Hyvärinen pääsi levittämään nuorena käsipelillä. Tutuksi kävivät myös polttopuidentekoketju metsästä kattilaan ja taimikonhoito. Se oli mukana myös aktiiviuran aikana.
”Hiihtokauden jälkeen keväällä oli kuukauden päivät aikaa olla raivaamassa, mutta sitten piti jo aloittaa kestävyysharjoittelu. Aina tuntui, että työ jää kesken.”
Raivaussahan kanssa päivät taimikossa venyivät pitkiksi. Hien sai pintaan ja kaloreita palamaan.
”Katsoin sykemittarista, että joskus raivuulla paloi 6 000 kaloria päivässä.”
Hyvärinen ehti aloittaa metsätieteen opinnot Itä-Suomen yliopistossa, ennen kun hiihto otti elämässä suurimman sijan.
Kun vuodessa karttui harjoittelun lisäksi matkapäiviä parhaimmillaan yli 200, oli selvää, etteivät opinnot edenneet samaa vauhtia kuin muilla. Nyt hän aikoo työn ohessa saattaa kesken olevat opinnot maaliin.

Opiskelujen ohessa Hyvärinen tutustui muutamaan idearikkaaseen nuoreen mieheen, jotka perustivat 2021 metsien boorilannoitusta dronella tarjoavan yrityksen.
”Olin ensin heidän asiakkaanaan, ja siitä yhteistyö alkoi hahmottua.”
Silvadronesin omistajien ja Hyvärisen välisissä keskusteluissa syntyi ajatus hyödyntää huippu-urheilu-uran aikana markkinoinnin ja projektien parissa hankittua osaamista ja kokemusta yrityksessä.
Päätöstä Silvadorensin mukaan lähtemisestä helpotti se, että Hyvärinen tunsi entuudestaan sen takana olevat entiset opiskelijakaverit.
Ala itsessään myös kiinnosti, eikä Hyvärinen epäröinyt sijoittaa yhtiöön urheilu-uransa aikana tienaamiaan varoja. Hän on nyt yksi Silvadronesin omistajaosakas.
Hyvärinen on sijoittanut urheilu-urallaan karttunutta varallisuutta metsätiloihin. Omat metsät ovat olleet Hyväriselle virkistyksen ja kunnon lähde, mutta myös tärkeä vetäytymispaikka.
”Kun urheilussa ei ollut hyvä päivä, niin sen jälkeen tapasin käydä metsässä nollaamassa tunteet.”

Valmentamisen perään Hyvärinen ei tunne mielenkiintoa.
”Kun aktiiviuran aikana urheilu vei 900 tuntia vuodesta, niin nyt ei ole enää sen pariin niin vetoa, vaan otan etäisyyttä. Omasta kunnostani toki pidän huolta.”
Kisa-aikoinaan Hyvärinen seurasi mielenkiinnolla eri maiden metsiä. Tutuksi kävivät Saksan Oberhoffin istutuskuusikkojen valtavat kirjanpainajatuhot ja Italian Val di Fiemmen valtavat myrskytuhot vuorten rinteillä sekä Kanadan Canmoren kisa-alueen koskemattomat metsät.
”Kun urheilussa ei ollut hyvä päivä, niin sen jälkeen tapasin käydä metsässä nollaamassa tunteet.”
Nyt tähtäin on kotimaassa ja uudessa työssä. Ensimmäinen haaste on konkreettinen.
”Alan opetella dronen lennättämistä. Ja omalla ajalla nautin siitä, että saan raivata keväällä kerrankin metsiä niin paljon kuin haluan”, Hyvärinen sanoo.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
