
Pynnösen marjatilalla Etelä-Savon Kangasniemellä kootaan parhaillaan isoa palapeliä: etsitään kausityöntekijöitä ja tehdään sopimuksia jo löytyneiden kanssa.
Kesän tarve on 25–30 henkeä.
”12–13 tulijaa on tähän mennessä varmistunut. Heillä on työluvatkin kunnossa, sillä heillä on viime vuoden peruina tilapäinen suojelustatus”, yrittäjä Silja Seppälä kertoo.
Tilalla viljellään avomaalla mansikkaa, puutarhavadelmaa, pensasmustikkaa ja mustaherukkaa yhteensä noin kymmenellä hehtaarilla. Kausityövoima on aina tullut Ukrainasta, ja sieltä sitä nytkin etsitään.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyi Pynnösen marjatilalla viime vuonna muun muassa niin, että kaikki työntekijät olivat naisia. Uutta oli sekin, että heillä oli lapset mukana – majoitettavia oli yhtäkkiä 14 lisää.
”Minulla on kyllä hyvin majoitustiloja. Sänkyjä, peittoja ja tyynyjä haalittiin lisää, ja apua saatiin muun muassa kunnalta ja vastaanottokeskukselta.”
Heinäkuuksi saatiin kunnalta lastenhoitaja tilalle. Elokuussa lapset pääsivät päiväkotiin.
”Iso siivu työvoimasta vielä puuttuu.”
Ensi kesä jatkunee samaan malliin, naistyövoimalla. ”Iso siivu työvoimasta kuitenkin vielä puuttuu”, Seppälä huokaa.
Vaihtuvuutta on aina, mutta nyt tavallista enemmän. On käynyt niinkin, että työntekijän poika on kuollut rintamalla ja murtunut äiti on perunut tulonsa.
Seppälä etsii uusia tekijöitä vanhojen kautta. ”Kyselen, löytyykö serkkuja tai siskoja. Parasta olisi, että tulijoista olisi jotain ennakkotietoa, onko heillä alan kokemusta, ovatko luotettavia ja valmiita sitoutumaan.”
Vaikka suunnitelmat olisivat kuinka selvillä, on jännitettävä viimeiseen asti.
"Koskaan ei tiedä, miten paha sotatilanne on silloin, kun työntekijöiden pitäisi päästä tänne. Viime vuonna oli iso epävarmuus, onko humanitaarisia reittejä ja ovatko ne turvallisia.”
”Stressi tämän paletin pyörittämisessä on käsinkosketeltava. Ei enää riitä, että hallitsee viljelytekniset asiat ja saa marjat myytyä.”
Työntekijät pitivät viime kesänä ahkerasti yhteyttä kotimaahansa. Huoli läheisistä ja keskustelu sodasta olivat koko ajan pinnalla. Toisaalta työ auttoi osaa unohtamaan muut asiat hetkeksi.
Muualta kuin Ukrainasta Seppälä ei ole työntekijöitä etsinyt. ”Ukrainaan minulla on hyvät yhteydet. En ole perehtynyt siihen, miten esimerkiksi thaimaalaisia rekrytoidaan. Eri maiden käytännöt ovat erilaisia ja viljelijät tarvitsisivat asiaan paljon perehdytystä.”