• Suomen suurin sipulintuottaja voitti kiistan Siilinjärven kuntaa vastaan – korvaukset yli 700 000 euroa

    Yrityksen varatoimitusjohtaja: "Äärimmäisen helpottavalta tuntuu."
    Pekka Vehviläisen yritys on Suomen suurin sipulintuottaja.
    Pekka Vehviläisen yritys on Suomen suurin sipulintuottaja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    22.11.201715:33
    Satu Lehtonen

    Pohjoissavolainen Siilinjärven kunta joutuu korvaamaan paikalliselle viljelijälle jätevesivuodosta aiheutuneita satomenetyksiä. Pekka Vehviläisen perustama yritys on Suomen suurin sipulintuottaja.

    Korvausten ja oikeudenkäyntikulujen summa ylittää 700 000 euroa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

    Korvausvelvollisuus varmistui, kun Siilinjärvi ei saanut kiistassa valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Näin ollen Itä-Suomen hovioikeuden asiasta maaliskuussa antama tuomio jää voimaan.

    Kiistan taustalla on kunnan jätevedenpumppaamossa kesällä 2010 sattunut vuoto. Tilalla kasteltiin satoa järvivedellä, joka oli saastunut jätevesivuodon vuoksi.

    Kunta joutuu korvaamaan sipuli-, kurkku- ja tillisadon menetyksiä sekä kasteluputkiston vahinkoja. Kun mukaan lasketaan oikeudenkäyntikulut, summa on yli 700 000 euroa. Päälle tulevat vielä viivästyskorot.

    "Äärimmäisen helpottavalta tuntuu", toteaa yrityksen apulaisjohtaja Elina Vehviläinen-Liikka.

    Vuosia kestänyt kiista on ollut yrittäjäperheelle sekä taloudellisesti että henkisesti raskas.

    "Alun alkaen meillä ei olisi ollut minkäänlaista intressiä lähteä käsittelemään tätä asiaa oikeusteitse", Vehviläinen-Liikka kertoo. "Olisimme halunneet neuvotella kunnan kanssa huomattavan paljon pienemmästä summasta. Se summa olisi siinä tilanteessa ollut yrityksen kannalta paljon tärkeämpi kuin isompi summa nyt."

    Kunta ei kuitenkaan halunnut neuvotella. "He olivat sitä mieltä, ettei heillä ole mitään korvausvelvollisuutta."

    Alkuvuodesta pitkän prosessin ajateltiin jo päättyvän.

    "Kevättalvesta tullut hovioikeuden päätös oli kolmen tuomarin tekemä, yksimielinen päätös meidän hyväksi", Vehviläinen-Liikka toteaa. "Kun kunta sitten ilmoitti, että aikovat hakea valitusoikeutta, se tuntui käsittämättömältä: vieläkö tätä halutaan jatkaa!"

    Yrityksen arjessa raskaasta prosessista ei ole paljon edes haluttu puhua.

    Kun tieto asian ratkeamisesta sitten tiistaina tuli, olo oli kaikilla helpottunut, Vehviläinen-Liikka toteaa. Kuohuviinipulloja ei vielä korkattu, mutta perjantaina perhe lähtee yhdessä ulos syömään. "Ja sitten jätetään tämä asia taakse."

    Pekka Vehviläinen aloitti sipulin viljelyn vuonna 1978 ja siirtyi täysipäiväiseksi viljelijäksi 1990. Yritys on kasvanut yhden miehen pienviljelystä yli kolmekymmentä henkilöä työllistäväksi teollisuuslaitokseksi.

    Vehviläinen on Suomen suurin sipulin alkutuottaja ja sipulijalosteiden markkinajohtaja.

    Viljelypinta-alaa on noin 450 hehtaaria. Siitä 200 hehtaaria on sipulilla, yli 70 hehtaaria perunalla ja noin 180 hehtaaria kiertoviljelyssä viljalla ja heinällä.

    Sipulia korjataan noin kuusi miljoonaa kiloa vuodessa ja perunaa kaksi miljoonaa.

    Artikkelin aiheet
    Siilinjärvi
    sipulintuotanto
    oikeusriita
    jätevesivuoto
    korvausvelvollisuus
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle