• Tutkimus: Kyyneltahra kertoo sian stressistä

    Suomalais-amerikkalaisessa tutkimusryhmässä uskotaan, että sian hyvinvointia voidaan jatkossa arvioida nopeasti ja tarkasti kyyneltahran perusteella.
    Maatalous
    26.9.201515:41
    Jukka Koivula

    Sikojen kokemaa stressiä voidaan tulevaisuudessa todennäköisesti tarkkailla sian kyyneltahran kokoa tutkimalla, kertoo Eläinten hyvinvointikeskus eläintieto.fi -verkkosivulla.

    Rottien ja sikojen tumma silmän sisänurkan vuoto on jo aiemmin laboratorio-oloissa yhdistetty eläimien kokemaan stressiin ja terveysongelmiin.

    Nyt kyyneltahran koon on havaittu liittyvän näihin asioihin myös tuotantosikaloissa.

    Suomalais-amerikkalaisessa tutkimusryhmässä olivat mukana Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisestä tiedekunnasta professorit Anna Valros ja Helena Telkänranta, joka hoiti tutkimuksen käytännön toteutuksen.

    ”Tutkimus on herättänyt mielenkiintoa kollegoissa eri puolilla Eurooppaa jo ennen julkaisemistaan”, Telkänranta kertoo.

    Kyyneltahran mittauksen uskotaan olevan tulevaisuudessa toimiva lisä hyvinvoinnin arvioijien työkalupakkiin.

    Tuotantoeläimien hyvinvointia mitataan sikatiloilla useimmiten eläinten terveyttä ja ympäristöä tarkastelemalla.

    Molempia asioita tutkiva järjestelmä tähtää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin mittaamiseen, mutta sen heikkoutena on hitaus.

    Mitattavia asioita voivat olla muun muassa eläimen vammat, ilmanlaatu ja käytettävissä oleva tila.

    Stressinhallintahormoni kortisolin mittaaminen eläinyksilöiden sylkinäytteistä on hidasta ja kallista, minkä vuoksi se sopii lähinnä laboratorio-olosuhteisiin.

    Eläinten hyvinvointikeskus (EHK) on Helsingin yliopiston, Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja Maa- ja metsätalousministeriön yhteinen kansallinen eläinten hyvinvoinnin asiantuntijaverkosto.

    Juttua täydennetty 28.9. klo 13:01 maininnalla lähteestä ja taustatiedolla Eläinten hyvinvointikeskuksesta.

    Artikkelin aiheet
    sika
    eläinhyvinvointi
    tutkimus
    stressi
    kyyneltahra
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle