• Epävakaa maailmantilanne haastaa Lepaan vieraskielistä hortonomikoulutusta − tällaisia taustoja opiskelijoilla on

    Hämeen ammattikorkeakoulussa koulutetaan kolmatta vuotta vieraskielisiä puutarha-alan ammattilaisia.
    Tilaajalle
    Suurin osa Lepaan kampuksen kansainvälisistä opiskelijoista saapuu Aasian maista. Lisäksi opiskelijoita on Afrikasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.
    Suurin osa Lepaan kampuksen kansainvälisistä opiskelijoista saapuu Aasian maista. Lisäksi opiskelijoita on Afrikasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Kuva: Rami Marjamäki
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    2.8.202612:00
    Fanny Niittymaa
    Hattula

    Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan kampuksella puhaltavat uudet tuulet. Syksyllä 2024 Lepaalla aloittivat ensimmäiset vieraskieliset ammattikorkeakouluopiskelijat, joiden opetuskieli on englanti.

    Tutkinnon valmistelu aloitettiin muutama vuosi ennen ensimmäisten opiskelijoiden aloittamista.

    Aloituspaikkoja on tällä hetkellä 30, mutta opiskelijoiden saapumiseen liittyy vuosittain paljon epävarmuustekijöitä.

    Koulutuksen kansainvälisyys on tuonut mukanaan kysymykset viisumeista, maahantulosta, maailmantilanteesta, kielitaidosta ja lukukausimaksuista sekä opetusmateriaaleista ja opetuskielestä.

    ”Ensimmäisenä vuonna otimme sisään kiintiötä suuremman määrän opiskelijoita ja syksyllä tänne saapui 60 opiskelijaa. Jos olisimme ottaneet vain 30 opiskelijaa, syksyllä olisi voinut olla tilanne, että vain puolet tulevat paikalle”, koulutuspäällikkö Heikki Peltoniemi toteaa.

    Opetushenkilökunta on lähtenyt mukaan vieraskielisen koulutuksen järjestämiseen hyvin, kertoo koulutuspäällikkö Heikki Peltoniemi.
    Opetushenkilökunta on lähtenyt mukaan vieraskielisen koulutuksen järjestämiseen hyvin, kertoo koulutuspäällikkö Heikki Peltoniemi.  Kuva: Rami Marjamäki

    Neljän vuoden koulutus mukailee pitkälti suomenkielistä puutarha-alan koulutusta.

    Eroja on esimerkiksi kieliopinnoissa. Kansainväliseen koulutukseen kuuluu vähintään 10 opintopisteen verran suomen kieltä.

    ”Vaikka suomenkielinen hortonomikoulutus oli tässä pohjalla, moni asia on kansainvälisessä koulutuksessa toisin. Kaikki piti tehdä opetussuunnitelmasta lähtien uudelleen.”

    Suurin osa opiskelijoista saapuu Aasian maista. Sen lisäksi opiskelijoita on Afrikasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.

    Ikähaarukka on suuri: opiskelijoita on juuri aikuistuneista keski-iän ylittäneisiin. Opiskelijoiden taustat vaihtelevat suuresti, joillakin on jo perhettä ja aikaisempia tutkintoja takana, toiset vasta aloittelevat itsenäistä elämää.

    ”Toivon, että maahanmuuttajataustaisia hortonomeja saataisiin myös työnjohtotehtäviin, mutta pesteissä pitää osata aika hyvin suomea.”

    Heikki Peltoniemi

    Koulutuksen pääsyvaatimuksena on hyvä englannin kielen taito. Todistuksista huolimatta osalla kielitaito on puutteellinen, mikä voi hidastaa opinnoissa etenemistä.

    Tarve kansainvälisille puutarha-alan osaajille lisääntyy, kun suomalaiset ikäluokat pienenevät.

    ”Alalla on perinteisesti paljon ulkomaista työvoimaa, ja tarve lisääntynee tulevaisuudessa. Toivon, että maahanmuuttajataustaisia hortonomeja saataisiin myös työnjohtotehtäviin, mutta pesteissä pitää osata aika hyvin suomea”, Peltoniemi kertoo.

    Opiskelijoita kannustetaan suomen kielen opiskeluun myös vapaa-ajalla.

    ”Kansainvälisillä opiskelijoilla on mahdollisuus saada lukukausimaksusta alennusta, jos kehittyy suomen kielessä. Tällaisella porkkanalla pyrimme kouluttamaan hortonomeja, jotka voisivat jäädä opintojen jälkeen Suomeen”, Heikki Peltoniemi toteaa.

    Yhdysvaltalaislähtöinen Atira Bailey-Page on viihtynyt hyvin käytännönläheisissä opinnoissa.
    Yhdysvaltalaislähtöinen Atira Bailey-Page on viihtynyt hyvin käytännönläheisissä opinnoissa.  Kuva: Rami Marjamäki

    Suomeen integroitumisen ja kielen oppimisen haasteena on se, että opiskelijat viihtyvät vapaa-ajalla oman kulttuurinsa jäsenten kanssa. Korkeiden lukukausimaksujen vuoksi monilla on myös paine tehdä opintojen ohessa töitä, ja heillä on iltapäivisin kiire lähteä pois Lepaalta.

    Suomen- ja vieraskielinen koulutus järjestetään ensimmäiset vuodet pitkälti erikseen, joten kansainväliset opiskelijat eivät helposti tutustu suomalaisiin.

    HAMK tarjoaa opiskelijoille asuntolapaikkoja kampuksella, mutta siellä asuu vain muutamia kansainvälisiä opiskelijoita. Suurin osa asuu lähialueilla, kuten Parolassa tai Hämeenlinnassa, osa taas kulkee päivittäin pääkaupunkiseudulta tai Tampereelta opintoihin.

    HAMK tarjoaa opiskelijoille asuntolapaikkoja kampuksella, mutta siellä asuu vain muutamia kansainvälisiä opiskelijoita.
    HAMK tarjoaa opiskelijoille asuntolapaikkoja kampuksella, mutta siellä asuu vain muutamia kansainvälisiä opiskelijoita.  Kuva: Rami Marjamäki

    Tänä vuonna kokeilussa on ensimmäistä kertaa hakijamaksu.

    Kansainvälistä koulutusta varten rekrytoitiin muutamia uusia opettajia. Materiaalien kääntämisessä ovat auttaneet opetusassistentit.

    ”Opetushenkilökunta on lähtenyt mukaan vieraskielisen koulutuksen järjestämiseen häkellyttävän hyvin”, Peltoniemi iloitsee.

    Kansainvälisiä opiskelijoita on Lepaalla nyt vajaa 100. Tavoitteena on vakiinnuttaa 30 opiskelijan ryhmäkoko.

    Kampusalueella on mittava puutarha.
    Kampusalueella on mittava puutarha.  Kuva: Rami Marjamäki

    Tänä vuonna kokeilussa on ensimmäistä kertaa hakijamaksu. Sen avulla halutaan karsia ne hakijat, jotka hakevat kaikkiin avoimiin koulutuksiin. Haussa tärkeää on myös se, että hakijat saavat hyvät tiedot siitä, mihin he ovat hakemassa, jotta he sitoutuisivat opiskelupaikkaan.

    ”Haluamme tänne opiskelijoita, jotka oikeasti haluavat kouluttautua alalle”, Peltoniemi toteaa.

    Uusi ryhmä aloittaa opinnot jälleen elokuussa. Hakijamaksun, erilaisten kriisien ja maahantuloon liittyvien kiristysten myötä hakijoiden määrät ovat laskeneet ensimmäisistä vuosista, ja tämän syksyn lopullista opiskelijamäärää joudutaankin hieman vielä jännittämään.

    Lisää aiheesta
    • Jaana Leinonen kannustaa muitakin alanvaihtoa pohdiskelevia uskaltautumaan vanhan mukavuusalueen ulkopuolelle. Leinosenkin piti puutarhuriopintojensa aluksi opetella opiskelutaitoja. Hänet kuvattiin kotikunnassaan Ruovedellä.

      Piha ja puutarha | 28 vuoden mielenterveysuran jälkeen Jaana Leinonen päätti vaihtaa lapiohommiin − hänellä on rohkaiseva viesti alanvaihtoa pohtiville

      Tilaajalle
    • Jättiagaavet ovat Anniina Rikalan mukaan sopeutuneet Lammille hyvin. Talven ne saavat kuitenkin viettää lämpimässä autotallissa.

      Porkkalan kartanon lajikirjo hämmästyttää – maskottina satavuotiaat jättiagaavet

    • Toisin kuin usein ajatellaan, myös pionit lähtevät normaalisti kasvuun elokuussa istutettaessa.

      Piha ja puutarha | Oletko ajatellut, ettei kasveja kannata istuttaa elokuussa? Hortonomi kertoo, miksi se ei ole totta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hortonomikoulutus
    HAMK
    kansainvälinen opiskelu
    puutarha-ala
    suomen kieli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle