• Mehiläistarhaajilta kootaan talvitappiotietoja

    Mehiläistarhaajilta kootaan tietoja siitä, miten pesien talvehtiminen onnistui. Suomen mehiläishoitajain liitto pyytää kaikkia mehiläistarhaajia vastaamaan talvitappiokyselyyn internetissä toukokuun aikana.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    14.5.201312:24
    MT toimitus

    Vastauksia halutaan sekä pieniltä että suurilta mehiläistarhoilta, oli niillä talvitappioita tai ei.

    Nettikysely on tehty yhteistyössä pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa, jotta tulokset olisivat vertailukelpoisia naapurimaiden kesken.

    Kyselyn avulla pyritään ymmärtämään ja välttämään syitä, joiden takia mehiläispesiä kuolee vuosittain.

    Vastausten avulla selvitetään muun muassa erilaisten varroapunkin torjuntatapojen, ruokinnan ja kehien uusimisen merkitystä pesien elinvoimaisuudelle.

    Kysely on osa Coloss-yhteistyöverkostoa. Sen perustivat Euroopan ja USA:n mehiläistutkijat vuonna 2008.

    Perustamisen taustalla olivat kymmenen viime vuoden aikana havaitut lisääntyneet pesätappit. Ongelman syitä päätettiin etsiä tehokkaammin maiden välisellä yhteistyöllä.

    http://www.mehilaishoitajat.fi

    Artikkelin aiheet
    mehiläishoito
    mehiläispesä
    talvitappio
    varroapunkki
    Coloss
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle