• Huono sää kutistaa Yhdysvaltain satoennustetta

    Yhdysvaltojen maissisato on epäonnistumassa kuuman ja kuivan sään vuoksi, ilmenee Yhdysvaltojen maatalousministeriön USDA:n perjantaina julkaisemassa sato- ja varastoennusteessa.
    Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous
    2.7.201211:01
    MT toimitus

    Maissisadon odotetaan olevan pienempi kuin viime vuonna, vaikka tänä vuonna maissia kylvettiin yli 200 000 hehtaaria enemmän.

    Viime vuoteen verrattuna satoa päästäisiin korjaamaan kuitenkin noin 81 000 hehtaaria pienemmältä alalta. Myös maissivaraston odotetaan olevan pienempi kuin viime vuonna.

    Tämän hetkiset satoennusteet voivat vielä muuttua säistä riippuen. Nyt julkaistut ennusteet perustuvat kesäkuun puolenvälin tilanteeseen. Kuitenkin koko kesäkuun jatkunut kuumuus ja kuivuus ovat vaikuttaneet satoennusteeseen jo nyt laskevasti.

    Vehnän ja ohran satoennusteet jäivät maissiennusteen varjoon.

    Huonot sääolot ovat vaikuttaneet myös soijan kylvöalaennusteeseen. Soijaa oli tarkoitus kylvää huomattava määrä syysvehnän jälkeen, mutta kuiva sää voi vaikuttaa suunnitelmiin.

    Markkinat eivät odota enää suuria hyötyjä

    Markkinat hakivat suuntaansa saatuaan tiedon satoennusteista. Aiemmin markkinat povasivat suuria voittoja, mutta nyt odotukset ovat laskeneet. Suunnan hakemiseen vaikutti maissisato ennusteen lisäksi tieto siitä, että vehnä- ja soijavarastot ovatkin suuremmat kuin kesäkuun alussa ennustettiin.

    Artikkelin aiheet
    maissisato
    satoennuste
    USDA
    kuivuus
    Yhdysvallat
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle