• Ravintokasvien villejä sukulaisia tallennetaan geenipankkiin

    Tärkeimpien viljelykasvien villejä sukulaislajeja aletaan tallentaa geenipankkiin. Ravinnoksi kelpaavien kasvien monimuotoisuus on heikentynyt hälyttävästi, kertoo kansainvälinen ruoka- ja maatalousjärjestö FAO.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    1.10.201312:45
    MT toimitus

    Kansainvälisten järjestöjen hanke on osa ruokaturvan varmistamista, koska ilmastonmuutoksen ennakoidaan heikentävän etenkin köyhien maiden ruokahuoltoa.

    Kymmenvuotista hanketta on luvannut toistaiseksi rahoittaa Norja, joka on myöntänyt siihen 17,5 miljoonaa euroa.

    Maailmassa on noin 30 000 ravinnoksi kelpaavaa lajia, mutta niistä vain 30:tä eli 0,1:tä prosenttia käytetään ruuaksi, kertoo FAO:n verkkosivulta löytyvä yhteenveto.

    Kansainvälinen trooppisen maatalouden keskus (CIAT) on selvittänyt, että 29 ravintokasvia voitaisiin kehittää kestävämmäksi ilmastonmuutoksen kannalta, jos niiden noin 450 villiä sukulaislajia ryhdyttäisiin hyödyntämään kasvinjalostuksessa.

    Geeniperimältään uhanalaisimpina keskus pitää munakoisoa, perunaa, omenaa, auringonkukkaa ja porkkanaa. Myös nälänhädästä kärsivässä Afrikassa tärkeät durra ja hirssi ovat tärkeyslistan kärjessä, kun geenivarastoja aletaan kartuttaa.

    Tutkimuskeskus on myös listannut 16 maata, joissa villejä ravintokasveja on eniten tallennettavaksi. Euroopan maista listalle mahtuvat Italia, Portugali ja Kypros, joista kahdessa ensin mainitussa on jo tänä kesänä kerätty kasveja geenipankkia varten.

    Artikkelin aiheet
    geenipankki
    ravintokasvit
    ilmastonmuutos
    FAO
    kasvinjalostus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle