• Droneinnostusta seurasi taantuma, haastaja korkeuksiin löytyi toisesta teknologiasta – matalalennosta tuli dronen valtti

    Erikoistutkija näkee droneinnostuksessa samanlaisia piirteitä kuin taannoin puimureiden satomittauksessa.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Koneet ja kulkuneuvot
    6.10.202208:01
    Veikko Niittymaa

    Luonnonvarakeskus on mukana kuuden maan FlexiGroBots-hankkeessa, jossa tutkitaan robotteja täsmäviljelyn älykkääseen automatisointiin. Ruiskudronit ovat osa hanketta.

    Erikoistutkija Jere Kaivosoja Lukelta testaa järeitä droneja maatalouskäytössä. Kesän testeissä levitettiin apilansiementä paikkauskylvönä. Laitteisto toimi ja apilaakin saatiin kasvamaan, mutta siementä meni turhan paljon.

    Myös vettä on levitetty kokeissa. Kaivosojan mukaan sumupilvi muuttui pyöreiseksi, mutta tuulikulkeumaa hän ei havainnut.

    Droneruisku toimii vähän samaan tapaan kuin ilma-avusteinen kasvisuojeluruisku, missä pisarat puhalletaan kasvustoon.

    Kaivosoja arvelee, että ruiskutusdronet tulevat ensin erikoisviljelyyn kuten puutarhoille, viiniviljelimille ja golfkentille, ehkä myös mansikkamaille. Rehuohra tuskin on alkupäässä kaluston kalleuden takia.

    Kaivosoja toivoo, että droneruiskuille löydetään mielekäs käyttökohde, jolloin laitteet alkavat yleistyä. Sen jälkeen laitteita voisi vähin erin tulla myös perusviljelyyn.

    Siihen saakka dronet ovat pitkälti kuvauskäytössä. Tekemistä riittää, sillä ala kehittyy hurjaa tahtia ja samalla löydetään uusia käyttökohteita.

    Hän näkee droneinnostuksessa samanlaisia piirteitä kuin taannoin puimureiden satomittauksessa.

    Ensin asiasta innostuttiin, mitä seurasi hetken taantuma. Vähin erin satokartoituksesta tuli arkipäiväistä, kun laitteistot kehittyivät.

    Kuvausdronet ovat saaneet haastajan satelliittikuvista ja niiden analysointipalveluista. Sen takia dronet saattavat kuvata jatkossa matalalta, parista metristä.

    Kuvien tarkkuus voi riittää rikkojen, tuholaisten ja tautien toteamiseen. Satelliittikuvista niitä ei erota.

    Dronella voidaan kerätä tunnissa tuhansia kuvia, jotka lähetetään 5G-yhteydellä pilveen, analysoidaan siellä ja paluupostissa viljelijä saa valmiin datan tarvittavista kasvinsuojeluaineista ja ruiskun ohjauksesta.

    Ruiskutus hoituu tietysti dronella, Kaivosoja visioi alan mahdollisuuksia.

    Lisää aiheesta
    • Dronien suorituskyky on kasvanut riittävän suureksi metsälannoituksiin. Silvadronesin lentäjä Tomi Karjalainen esitteli yhtiön kätyttämää maatalouskäyttöön tarkoitettua Agras T-20- dronea Finnmetko-näyttelysssä.

      Metsänhoito | Parinkymmenen kilon kuorman nostava pienoishelikopteri on uusi tapa hoitaa metsien hivenainelannoituksia

    Artikkelin aiheet
    dronet
    täsmäviljely
    maatalousteknologia
    ruiskutusdronet
    satelliittikuvat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee