• ATL: Torjunta-aineiden varkaudet vitsauksena Ruotsissa - pian miljoonan euron kemikaalit rosmoille

    Edellisviikolla Skånessa kähvellettiin yhteensä puolen miljoonan kruunun arvosta kasvinsuojeluaineita.
    Poliisi arvelee rikollisliigojen olevan liikkeellä Ruotsin eteläosissa, koska kasvinsuojeluaineita on varastettu useista paikoista.
    Poliisi arvelee rikollisliigojen olevan liikkeellä Ruotsin eteläosissa, koska kasvinsuojeluaineita on varastettu useista paikoista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    17.4.201715:37
    Kaijaleena Runsten

    Kasvinsuojeluaineiden varkaudet jatkuvat, kertoo ruotsalainen maaseutujulkaisu ATL. Pääsiäistä edeltäneen viikon aikana varkaat veivät useista paikoista Skånen alueella torjunta-aineita yhteensä liki puolen miljoonan kruunun eli yli 50 000 euron edestä.

    ATL:n tietoon on tullut ainakin neljä varkautta Ruotsin eteläisimmästä maakunnasta saman viikon aikana.

    Viimeksi kuluneen vuoden aikana yksistään Skånessa kasvinsuojeluaineita varastettiin yli kahdeksan miljoonan kruunun eli noin 850 000 euron arvosta. Arvolla mitaten määrä kasvoi edellisvuodesta.

    Poliisi arvioi ATL:lle, että varkaat kuuluvat rikollisliigoihin ja varastetut tuotantopanokset myydään Ruotsin ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittanee Baltian maita, jonne Skånesta on useita suoria lauttayhteyksiä.

    ATL:n uutinen

    Artikkelin aiheet
    torjunta-aineiden varkaudet
    Ruotsi
    Skåne
    maatalous
    rikollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle