• Suomalaisten suosikkikukkia kasvatetaan tänä vuonna lähes 70 miljoonaa, lajikkeita lähes 500 erilaista

    Myöhäinen pääsiäinen pidentää tulppaanikautta, joka alkaa joulusta.
    Suomalaiset ovat yksi eniten tulppaaneja ostavista kansoista koko maailmassa väkilukuun suhteutettuna.
    Suomalaiset ovat yksi eniten tulppaaneja ostavista kansoista koko maailmassa väkilukuun suhteutettuna. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    31.1.202218:30
    Terhi Torikka

    Tulppaaneja viljellään tänä talvikautena Suomeen Kauppapuutarhaliiton selvityksen mukaan lähes 69 miljoonaa kappaletta. Viime vuonna määrä oli viisi miljoonaa kukkaa pienempi. Syitä olivat aikainen pääsiäinen sekä koronan aiheuttama varovaisuus.

    Tänä vuonna pääsiäistä vietetään pari viikkoa myöhemmin, mikä pidentää suunnilleen joulusta alkavaa tulppaanikautta.

    "Tulppaani on suomalaisten suosikkikukka. Olemmekin yksi eniten tulppaaneja ostavista kansoista koko maailmassa väkilukuun suhteutettuna", sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas tiedotteessa.

    Kankaan mukaan suosioon on monta syytä, kuten kauneus, saatavuus, kotimaisuus ja edullinen hinta. Tulppaani myös tuo ensimakua keväästä.

    Lajikkeissa riittää valinnanvaraa, sillä Suomessa on tarjolla yhteensä 485 erilaista tulppaania. Lajikkeiden määrä on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi.

    Kaikkia lajikkeita ei ole saatavilla yhtä aikaa, vaan jotain voi olla tarjolla vain muutamana viikkona kauden aikana. Joulusesonkina painottuvat punaiset lajikkeet, vuodenvaihteen jälkeen mukaan tulevat kaikki värit, ja pääsiäistä kohti painottuvat keltaiset.

    Viljellymmissä lajikkeissa näkyvät keltaisen, valkoisen, punaisen eri sävyt.

    Artikkelin aiheet
    tulppaani
    kukkien viljely
    pääsiäinen
    Kauppapuutarhaliitto
    suomalainen puutarhatalous
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle