• Suomalaisissa kasvihuoneissa tuotetaan kurkkua maailmanennätystahtiin – sato neliötä kohden moninkertainen Espanjaan verrattuna

    Kasvihuonekurkun keskisato on Suomessa maailman suurin.
    Suomalaisilla puutarhoilla on ylletty jopa 250 kilon neliösatoihin kurkussa.
    Suomalaisilla puutarhoilla on ylletty jopa 250 kilon neliösatoihin kurkussa. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous
    28.4.202012:00
    Maija Ala-Siurua

    Suomalaisissa kasvihuoneissa yhdeltä neliöltä korjataan kurkkusatoa keskimäärin 93 kiloa, kun esimerkiksi Hollannissa vastaama luku on noin 73, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

    Espanjassa kurkkuja saadaan neliöltä kasaan alle 10 kiloa.

    Maailman korkeimman keskisadon lisäksi myös yksittäisten yritysten huippusadot ovat maailman korkeimmat. Puutarhoilla on ylletty jopa 250 kilon neliösatoihin, Kauppapuutarhaliitto tiedottaa.

    Suomen satotiedot perustuvat Luonnonvarakeskus Luken tietoihin.

    Kurkku on Suomen tärkein kasvihuonevihannes. Viime vuonna sato ylsi 50 miljoonaan kiloon, mikä on kaikkien aikojen ennätys.

    Kurkkua viljellään noin 170 kauppapuutarhalla kautta maan yhteisalan ollessa 53 hehtaaria.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle