• Hanna Suhonen kertoo, että Uudesta-Seelannista tulee vähän tulppaanin sipuleita. Se pidentää tulppaanikautta, mutta ei ole vaihtoehto alankomaalaiselle.
    Hanna Suhonen kertoo, että Uudesta-Seelannista tulee vähän tulppaanin sipuleita. Se pidentää tulppaanikautta, mutta ei ole vaihtoehto alankomaalaiselle. Kuva: Petteri Kivimäki

    Tulppaanien tulevaisuus säiden armoilla

    Äärimmäiset sääilmiöt koettelevat tulppaanien keskeistä tuotantomaata, Alankomaita. Suomalaisilla puutarhoilla pohditaan, miten epävarmassa markkinassa voidaan sopeutua muutoksiin – ja löytyykö tulppaanille korvaavaa vaihtoehtoa.
    Tilaajalle
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    7.12.202506:00
    Piia Lehojärvi
    Pieksämäki

    Partaharjun Puutarhan kasvihuoneilla käy kuhina. Joulukukkasesonki on kuumimmillaan, ja toisaalla linjastolla pakataan heleän vihreitä tupsuja laatikoihin. Tupsut paljastuvat männyn taimiksi.

    Taimilinjaston vieressä istutetaan Alankomaista tulleita tulppaanin sipuleita. Vaikka tulppaanikausi on vasta aluillaan, Partaharjulla kasvaa jo 400 000 tulppaania, joista osaa pakataan asiakkaille parhaillaan. Kauden edetessä kaikki viisi hehtaaria Partaharjun kasvihuoneista täyttyvät tulppaaneilla.

    Alankomaissa on kärsitty muutamina viime vuosina poikkeuksellisen vaikeista sääolosuhteista, ja tulppaanisipulisadot ovat jääneet reilusti tavanomaisesta.

    ”Jo vuonna 2023 sato jäi pieneksi, mutta vuonna 2024 sato oli ennätyspieni. Pelloilla oli märkää alusta loppuun”, kertoo Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala.

    Linjastolla istutetaan tulppaanin sipuleita. Partaharjun Puutarha työllistää noin 210 henkilöä, mukaan lukien kausityöntekijät.
    Linjastolla istutetaan tulppaanin sipuleita. Partaharjun Puutarha työllistää noin 210 henkilöä, mukaan lukien kausityöntekijät. Kuva: Petteri Kivimäki

    Tuotannon hankaluudet ovat heiluttaneet tulppaanimarkkinaa. 80 prosenttia maailman tulppaanisipuleista tuotetaan Alankomaissa, jossa on osaamista sekä sopiva ilmasto ja maaperä.

    Samalla, kun sipuleja on istutettu vähemmän ja ne ovat kooltaan pienempiä, myös kysyntä on lisääntynyt maailmalla, sanoo Rantala.

    Yhtälö on nostanut sipulin hintaa merkittävästi.

    ”Osassa lajikkeista jopa 70 prosenttia”, kertoo Partaharjun Puutarhan toimitusjohtaja Hanna Suhonen.

    Myös kasvitaudit ja tuholaiset ovat lisääntyneet tulppaanisipulien kasvatuksessa Alankomaissa, koska EU on karsinut kasvinsuojeluaineita. Osa sadosta menetetään kasvintuhoojille, sanoo Suhonen.

    Sato onnistui Alankomaissa hieman paremmin kuin edellisinä vuosina, ja sipuli on halutun kokoista, kertoo Suhonen.
    Sato onnistui Alankomaissa hieman paremmin kuin edellisinä vuosina, ja sipuli on halutun kokoista, kertoo Suhonen. Kuva: Petteri Kivimäki

    Hinnan nousu ja ilmastolliset haasteet tarkoittavat tulppaanin kasvattajalle epävarmuutta.

    ”Tulppaanisipulien ostoon otetaan käyttöpääomalaina, joka on nykyisin huomattavasti isompi kuin muutama vuosi sitten”, kertoo Suhonen.

    Myös muut kustannukset ovat nousseet, kuten työ-, logistiikka-, pakkaus- ja energiakulut.

    Kustannusten nousua on saatu Partaharjulla toistaiseksi vietyä myyntihintoihin.

    Sipulien ostossa pitää olla liikkeellä normaalia aikaisemmin, eikä kaikkia haluamiaan lajikkeita saa, vaikka rahaa olisi.

    ”Tänä vuonna saimme onneksi hyvän kokoista sipulia”, Suhonen kertoo. Isommasta sipulista kasvaa vahvempi varsi ja isompi kukka.

    On mahdollista, että äärimmäiset sääilmiöt ovat uusi normaali tulppaanisipulin tuotannossa Alankomaissa, ja tarjonta heikkenee entisestään.

    En pelkää tulevaisuutta, mutta kyllä jonkinlaista muutosta on tulossa, ja varasuunnitelmia pitää olla.

    Hanna Suhonen

    Tulppaaneita kasvatetaan Suomessa tällä kaudella noin 58 miljoonaa kappaletta. Viime kaudella luku oli 71 miljoonaa. Partaharjulla kasvaa vuodessa noin 36 miljoonaa tulppaania.

    Suurin osa kukkatuotannon liikevaihdosta tulee tulppaanista, eikä sille löydy ainakaan yhtä korvaavaa tuotetta.

    ”En pelkää tulevaisuutta, mutta kyllä jonkinlaista muutosta on tulossa, ja varasuunnitelmia pitää olla”, Suhonen pohtii.

    ”Meillä on onneksi muitakin tuotantosuuntia”, hän sanoo viitaten muun muassa puuntaimiin ja joulukukkiin.

    Ukrainalainen Margarita Polishshuk kerää tulppaaneja.
    Ukrainalainen Margarita Polishshuk kerää tulppaaneja. Kuva: Petteri Kivimäki

    Viisivuotissuunnitelmia on vaikeaa tehdä enää, sanoo Suhonen. Se jarruttaa investointeja.

    Alankomaissa on jo arkipäivää käyttää tulppaanin kasvatuksen eri työvaiheissa robotteja. Siihen suuntaan Partaharjullakin mennään, Suhonen pohtii.

    ”Teen päivät pitkät laskelmia siitä, kannattaako useampaan robottiin investoida, kun istutusmäärä on nyt näin iso”, Suhonen naurahtaa.

    Haaste on siinä, että yksi kallis robotti hoitaa vain yhtä tiettyä työvaihetta, kuten istutusta. Se on valtava riski, jos tulppaanin kasvatus väheneekin yllättäen.

    Pääasiassa tulppaanisipulit kasvavat vesiviljelyssä.
    Pääasiassa tulppaanisipulit kasvavat vesiviljelyssä. Kuva: Petteri Kivimäki

    Suhosen pitää pohtia ja ennustaa myös kysyntää ja kulutustottumuksia.

    ”Ei tulppaani varmasti häviä kokonaan kauppojen hyllyiltä, mutta väheneekö määrä enää”, hän kysyy.

    Leikkokukat kuitenkin kiinnostavat nuorempaakin kuluttajaa, sanoo Suhonen.

    ”Nuorisolla on muita arvoja kulutuksen suhteen, kuten vastuullisuus. Toivottavasti myös kotimaisuus pysyy arvoissa.”

    Lisää aiheesta
    • Tulppaanien historia on yksi puutarha-alan värikkäimpiä. Oman osansa tulppaanihuumasta ovat saaneet niin hallitsijat, sotilaat kuin pörssikeinottelijatkin.

      Piha ja puutarha | Yhdestä tulppaanin sipulista saatettiin maksaa talon hinta 1630-luvulla ‒ tiedätkö, miten saat kaunottaren kestämään maljakossa parhaiten?

    • KUVAT: Juho Leskinen,  Kari salonen, markku vuorikariNyt on kotimaisten tulppaanien aika. Kyseessä on kotimaisten leikkokukkien suurin sesonki.

      Turhake vai ihana piristys? Leikkokukillakin on ympäristövaikutuksensa – suurin osa niistä lentää kimppuun Afrikasta

    • Eksoottisten kasvien metsästys oli kiihkeimmillään 1700–1800-luvuilla. Myös Euroopan kasvitieteelliset puutarhat keräsivät kokoelmiinsa tuhansia lajeja ympäri maailmaa. Kuvan viidakko löytyy Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta Helsingistä.

      Harrastukset | Huonekasvien hurja historia

    • Viherlandian Tahvonen kertoo Ylelle, että ruusun arvostus on laskenut.

      Puutarhatuotanto | Yle: Jyväskylän ruusutarha tyhjeni – Suomessa tiettävästi enää yksi ruusuntuottaja

    • Serkukset Matti (vas.) ja Olli Marttila ottivat Ali-Marttilan puutarhan hyppysiinsä vuonna 2016.

      Kasvintuotanto | Suomen viimeinen leikkoruusutila

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    leikkotulppaani
    leikkokukka
    Partaharjun puutarha
    Toimitus suosittelee
    Alankomaat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle