• "Pienet tilat on hinnoiteltu ulos lihaketjusta"

    37 vuotta sianlihaa tuottanut kertoo lopettavansa, ennen kuin tuotanto alkaa tuottaa pelkkää tappiota.
    Emakot ovat Matti Peltomäen tilalta jo lähteneet. Torstaina lähti erä lihasikoja.
    Emakot ovat Matti Peltomäen tilalta jo lähteneet. Torstaina lähti erä lihasikoja. Kuva: Jussi Partanen
    Maatalous
    15.6.201511:43
    Satu Lehtonen

    Kuluttajat ovat paljon enemmän huolissaan sianlihantuottajan toimeentulosta kuin tuottajajärjestöt, pomarkkulainen Matti Peltomäki sanoo.

    "Viimeksi kuluneen vuoden aikana kymmenet kaupunkilaistuttavani ovat kysyneet minulta, jääkö tuottajalle enää sianlihasta yhtään mitään, kun se on kaupassa niin halpaa."

    Peltomäen tilalla on kasvatettu sikoja yli 65 vuotta, joista 37 hänen isännyytensä aikana. Nyt menossa on viimeinen vuosi, sillä kannattavuus on painunut pohjamutiin.

    "Yhteistyökumppanit ovat alkaneet hinnoitella oman osuutensa sianlihasta niin suureksi, että tuottajalle ei jää enää oikein mitään. Pienet tilat on hinnoiteltu ulos lihaketjusta."

    Peltomäki toteaa, ettei ole luonteeltaan valittaja eikä ole hakemassa syyllisiä eikä selityksiä. "Tosiasiat otetaan vastaan ja toimitaan niiden mukaan."

    Moni asia sikaketjussa kuitenkin harmittaa.

    "Aina on jonkun muun etu ja kate tärkeämpi kuin alkutuottajan, joka tekee eniten ja saa vähiten. Tuottajille maksettava hinta on teollisuudelle ja kaupalle vain harmittava kuluerä, joka pitää saada mahdollisimman pieneksi."

    Artikkelin aiheet
    sianlihantuotanto
    pienet maatilat
    lihaketju
    maatalouden kannattavuus
    Matti Peltomäki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle