Multamaa voi olla turvepellon veroinen päästölähde – tutkimusta tarvitaan multamaidenkin päästöistä lisää
Myös sitä on syytä tutkia, missä vaiheessa eloperäiselle maalle raivattu pelto ylipäätään alkaa tuottaa merkittävässä määrin kasvihuonekaasupäästöjä.
Vuonna 2000 suosta raivattua peltoa Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla. Kuvituskuva. Kuva: Johannes TervoTurvemaiden on tiedetty jo pitkään aiheuttavan maataloustuotannon merkittävimmät kasvihuonekaasupäästöt Suomessa.
Tosiasiassa multamaiden päästöt eivät välttämättä ole merkittävästi pienemmät kuin turvemailla.
”On hyvinkin mahdollista, että multamailla olosuhteet mikrobitoiminnalle voivat olla jopa suotuisammat kuin paksuturpeisilla mailla”, toteaa tutkija Hanna Kekkonen Luonnonvarakeskuksesta, Lukesta.
Juuri mikrobitoiminta eli orgaanisen aineksen hajotus aiheuttaa eloperäisillä mailla näiden kasvihuonekaasupäästöjä.
Kekkosen mukaan tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että pellolta mitatut kasvihuonekaasupäästöt voivat olla keskenään samaa suuruusluokkaa, vaikka pelloilta otettujen näytteiden hiilipitoisuudessa on suuret erot.
”Tähän liittyy kuitenkin vielä suurta epävarmuutta, sillä tutkimuksia aiheesta on kovin vähän”, Kekkonen harmittelee.
Multamaiden mahdollisesti oletettua suuremmat kasvihuonekaasupäästöt ovat yksi motiivi jaottelulle, jota kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC käyttää maalajeista.
Ilmastoraportoinnissa maalaji katsotaan turvemaaksi aina, kun eloperäisen aineksen osuus on 35 prosenttia tai enemmän. Tätä vähemmän eloperäistä ainesta sisältävä maa luokitellaan kivennäismaaksi.
IPCC:n jaottelu on Kekkosen mukaan herättänyt viljelijäkentässä todella paljon ihmetystä.
Se ei ole ihme, sillä ero Suomessa käytettyyn luokitteluun on merkittävä: Meillä turvemaaksi luokitellaan ne maalajit, joissa eloperäisen aineksen osuus on vähintään 40 prosenttia ja orgaanisen hiilen määrä yli 23 prosenttia.
Multamaasta taas on kyse silloin, kun eloperäisen aineksen osuus on 20–40 prosenttia ja orgaanisen hiilen osuus 12–23 prosenttia.
Kekkosen mukaan tutkimusta tarvitaan lisää myös siitä, missä vaiheessa eloperäistä maata oleva, viljelykäyttöön raivattu pelto ylipäätään alkaa tuottaa merkittävässä määrin kasvihuonekaasupäästöjä ja missä vaiheessa päästöt ovat suurimmillaan.
”Erityisesti tietoja puuttuu ’alku- ja loppupäästä’ eli heti raivauksen jälkeen ja vaiheesta, jossa valtaosa eloperäisestä aineksesta on jo ehtinyt hajota”, Kekkonen kertoo.
”Esimerkiksi sitä emme osaa sanoa, alkavatko turvepellot heti raivauksen jälkeen vapauttaa kasvihuonekaasuja ja missä määrin, vai meneekö raivaamisen jälkeen useampi vuosi ennen kuin mikrobitoiminta pääsee kunnolla vauhtiin”, Kekkonen toteaa.
Lue myös:
Viljelijällä on monia syitä toimia turvemaiden kanssa juuri niin kuin he nyt toimivat
PTT ehdottaa raivauskieltoa turvemaiden päästöjen hillitsemiseksi
Ennen suon raivaaminen pelloksi oli ylpeydenaihe – nyt siitä syyllistetään
- Osaston luetuimmat
