
Niiralassa toimiva Cemagro tuo 90 prosenttia lannoitteidensa raaka-aineista Venäjältä. "Toistaiseksi Venäjän ja Ukrainan välinen tilanne ei vaikuta tuontiin lannoitteiden osalta", toimitusjohtaja Juhani Muhonen kertoi maanantaina.
Tilanteen muuttumiseen on kuitenkin varauduttu. Kaikkia Cemagron raaka-ainetoimituksia on aikaistettu niin paljon kuin on logistisesti mahdollista, Muhonen kertoo.
"Normaalisti meillä on hyvin tasainen tuontitahti: junia tulee viikoittain Tohmajärven Niiralaan. Nyt tavoitteena on, että kaikki kevään lannoitetoimitusten raaka-aineet ovat maassa maaliskuun puolivälin jälkeen."
"Minimoimme riskin siltä varalta, että raja jossain vaiheessa suljetaan", Muhonen toteaa.
Eurooppalainen lannoiteteollisuus on hyvin riippuvainen Venäjästä, Muhonen toteaa. "Kaliumista tulee Venäjältä melkein kaikki, fosforista suuri osa, ja ammoniakki tulee myös sieltä."
Pieniä ongelmia Cemagrolle syntyi jo helmikuun alussa, kun Venäjä ilmoitti lopettavansa ammoniumnitraatin viennin ainakin kahdeksi kuukaudeksi. "Vientikielto kavensi hiukan meidän valikoimaamme, lähinnä korkeatyppisten NPK-tuotteiden osalta."
Muhonen kertoo, että moni viljelijä on kysynyt, kannattaisiko nyt ostaa jo kevään 2023 lannoitteetkin. "Tilanne luo epävarmuutta. Osa näkee, että on syytä varautua jo sinne asti."
"Me myymme tällä hetkellä ainoastaan sellaista tavaraa, joka on jo Suomessa", venäläisiä lannoitteita tuovan Belor Agron toimitusjohtaja Markku Heikkonen kertoo.
Viljelijöille ei haluta aiheuttaa tilannetta, ettei varattuja lannoitteita pystyttäisikään toimittamaan. "Asiakkaat voivat olla sen asian osata huoletta", Heikkonen vakuuttaa.
Hän ei halua lähteä spekuloimaan, millaisia ongelmia lannoitetuontiin jatkossa saattaa liittyä, mutta tällä hetkellä tavaraa on viljelijöiden tarpeisiin.
Lannoitekauppa on Heikkosen mukaan käynyt viime päivinä hyvin.
"Vaikka lannoite on nyt kallista, aika moni ilmiselvästi ajattelee, että ensi kesänä puidusta viljasta saa hyvän hinnan. Nyt halutaan panostaa."
Itse hän ei halua lähteä ennustelemaan viljan hintakehitystä, mutta toteaa: "Ruokaa tarvitaan aina. Epävarmalla tilanteella kuuluu olla vaikutusta viljan hintaan ja sitä kautta myös muiden maataloustuotteiden hintaan."
Varovainen lausunnoissaan on myös Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg.
"Osa lannoitteiden raaka-aineista, esimerkiksi ammoniakkia ja kalisuolaa, tulee Venäjältä, eivätkä ne ole suoraan pakotteiden piirissä", hän toteaa.
Tuontimääriä hän ei halua täsmentää.
Jos raaka-ainetuonti Venäjältä loppuisi kokonaan, lannoitetoimituksiin tulisi ainakin hetkellisiä häiriöitä, Westerberg arvioi. "Hinnan nousu on aina myös mahdollinen sivuvaikutus."
Onneksi suurin osa kevään lannoitteista on tilattu ja merkittävä määrä jo toimitettu, hän toteaa.
Westerbergin mukaan vaihtoehtoisia raaka-ainetoimittajia haetaan koko ajan. Lisäksi raaka-aineiden uudelleenohjaus eri tehtaiden välillä on mahdollista.
Westerbergin mukaan lannoitteiden kysyntä ollut viime viikkoja aktiivisempaa. "Se on toisaalta normaalia kylvöjen lähestyessä. Mitään suurta ryntäystä ei ole nähty."