• ”Suomenruotsalaiset viljelijät saavat runsaasti vaikutteita Ruotsin maataloudesta”, sanoo tuottajajärjestö SLC:n puheenjohtaja

    Mats Nylund kertoo, että suurpeto-ongelma on laajamittainen ja jatkuva myös ruotsinkielisillä alueilla.
    Mats Nylund Pedersörestä johtaa ruotsinkielistä tuottajajärjestö SLC:tä.
    Mats Nylund Pedersörestä johtaa ruotsinkielistä tuottajajärjestö SLC:tä. Kuva: SLC
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    6.9.202514:33
    Jukka Koivula

    Ruotsinkielisen tuottajajärjestö SLC:n puheenjohtaja Mats Nylundin mukaan suomenruotsalaisten maanviljelijöiden yhteydet naapurimaa Ruotsiin ovat monella tapaa tiiviit.

    ”Esimerkiksi SLC:n liitolla Pohjanmaalla on aika paljon yhteistyötä Ruotsin Västerbottenin kanssa. He tuntevat toisiaan ja vaihtavat ajatuksia keskenään”, Nylund toteaa.

    Suomenruotsalaiset viljelijät seuraavat myös Ruotsin ammattilehdistöä.

    ”Paljon luetaan esimerkiksi ATL:ää ja seurataan ruotsalaisia maatalousaiheisia Facebook-ryhmiä ja muutakin. Aika moni myös lähtee Ruotsiin maatalousnäyttelyihin”, Nylund sanoo.

    ”Nimenomaan kieli yhdistää tässä tapauksessa. Kyllä suomenruotsalaiset viljelijät saavat runsaasti vaikutteita Ruotsin maataloudesta.”

    Tiiviistä kanssakäymisestä ja monista samankaltaisuuksista huolimatta Suomen ja Ruotsin maataloudessa on myös silmiinpistäviä eroja, Nylund huomauttaa.

    ”Tosiasia kuitenkin on, että valtaosaa Ruotsin maataloudesta harjoitetaan Suomen eteläpuolella, eli Hangosta etelään. Siksi kaikkea mitä siellä tehdään, ei suoraan voi ottaa käyttöön täällä.”

    ”Aika moni lähtee Ruotsiin maatalousnäyttelyihin.”

    Mats Nylund

    Mats Nylund pyörittää maatilaa Pedersören kunnassa. Myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla tilojen määrä on vähentynyt viime vuosina.

    ”Tilojen määrän väheneminen ja rakennemuutos on pitkään edennyt hitaammin SLC:n alueilla kuin muualla maassa. Mutta kehitys on kääntymässä niin, että rakennemuutos etenee nyt nopeammin ruotsinkielisillä alueilla ja erityisesti Pohjanmaalla, koska siellä on vahva investointihalu”, SLC:n asiantuntija Cecilia Nyholm toteaa.

    SLC:n asiantuntijan mukaan maatalouden rakennekehitys on tällä hetkellä voimakkaampaa Suomen ruotsinkielisillä alueilla kuin muualla maassa.
    SLC:n asiantuntijan mukaan maatalouden rakennekehitys on tällä hetkellä voimakkaampaa Suomen ruotsinkielisillä alueilla kuin muualla maassa. Kuva: Johannes Tervo

    Nyholmin mukaan SLC:ssä on reilut 3 500 jäsentilaa. Selvästi eniten niitä on Pohjanmaalla. Sen jälkeen tulevat Uusimaa ja Ahvenanmaa. Vähiten jäsentiloja on Turunmaalla.

    ”Yleensä sanotaan, että ruotsinkielisiä on noin 10 prosenttia Suomen maataloustuottajista. Mutta joissakin tuotantosuunnissa ruotsinkieliset viljelijät ovat kuitenkin enemmistönä. Näitä ovat esimerkiksi sipuli ja omena sekä kasvihuoneviljely”, Nyholm sanoo.

    ”Eniten lopettajia on ehkä emolehmä- ja lammastuotannossa, vähiten viljantuotannon puolella”, SLC:n asiantuntija summaa.

    ”Kehitys on kääntymässä niin, että rakennemuutos etenee nyt nopeammin ruotsinkielisillä alueilla.”

    Cecilia Nyholm

    Millainen kanta SLC:llä on aktiiviviljelijän määritelmästä käytävään keskusteluun, Mats Nylund?

    ”Asiasta on käyty meillä aktiivista keskustelua. Periaatteessa olemme sitä mieltä, että tämä hallitusohjelman linjaus, että tuet ohjataan aktiiviviljelijöille, on oikein ja kannatettava. Mutta käytännössä sitä ei ole ollenkaan helppoa toteuttaa”, Nylund pohtii.

    ”Neuvottelemme asioista yhdessä MTK:n kanssa hallituksen suuntaan. SLC:n ja MTK:n linjaukset ovat tässä hyvin lähellä toisiaan ehdottomasti”, SLC:n nokkamies tähdentää.

    Nylund kertoo, että suurpeto-ongelma on laajamittainen ja jatkuva myös ruotsinkielisillä alueilla.

    ”Pedot ovat todella merkittävä ongelma myös rannikkoseuduilla. Ongelmia erityisesti susien kanssa on ilmennyt runsaasti Pohjanmaalla ja Uudellamaalla sekä jonkin verran myös Varsinais-Suomessa.”

    Vähemmässä määrin ongelmia aiheuttavat myös karhut.

    ”Pedot häiritsevät kotieläintuottajia ja ylipäätään maaseudulla asuvia ihmisiä. Tänä kesänä esimerkiksi Kirkkonummella ja Pohjanmaalla sudet ovat tappaneet lampaita”, Nylund sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Maanviljelijä Alexander Österberg testasi neljän nurmisadon taktiikkaa ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Vaikutukset karjatilan kustannuspuoleen ovat olleet myönteisiä.

      Maatalous | Tästä syystä neljän nurmisadon taktiikka kohtuullistaa kustannuksia maitotilalla ‒ malli haettiin Ruotsista

      Tilaajalle
    • Pohjoismaiset alkutuottajat kamppailevat kasvavien kustannusten, muita tiukempien sääntöjen ja epäreilun kilpailun kanssa.

      Maatalouspolitiikka | Pohjoismaiset tuottajat: Ruokaturva yhtä tärkeä kuin energia ja puolustus

    • Mats Nylund arvioi, ettei  kauppojen omien tuotemerkkien kasvava valta-asema viime kädessä hyödytä kuluttajia.

      Kauppa | S-ryhmä rajoittaa kuluttajan valinnanvaraa poistaessaan vastuullisimman vaihtoehdon, ruotsinkielinen tuottajajärjestö kritisoi

    • Suomelle maatalouskomissaarin salkku ja EU:n parlamenttiin maa- ja metsätaloudesta kiinnostuneita jäseniä, vaatii SLC:n Mats Nylund.

      Maatalouspolitiikka | Suomen on tavoiteltava maatalouskomissaarin tehtävää, vaatii SLC

    Artikkelin aiheet
    suomenruotsalaiset viljelijät
    SLC
    maatalous
    Pohjanmaa
    suuret pedot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia