• Syysilmoitus osaksi peltotukien hakua ‒ ilmoitusaika siirtyy tammikuulle, jotta tukien maksaminen ei viivästyisi aikataulusta

    Syysilmoituksia voi tehdä verkkoasiointipalvelu Vipussa 8.–31.1.2024. Tarkoitus on, että jatkossa syysilmoitukset tehdään syksyisin.
    Kasvipeitteiseen alaan hyväksytään aito kasvipeite, sänki, kevennetty muokkaus tai kasvijäte. Arkistokuva.
    Kasvipeitteiseen alaan hyväksytään aito kasvipeite, sänki, kevennetty muokkaus tai kasvijäte. Arkistokuva.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    16.9.202304:00
    Terhi Torikka

    Kasvipeitteisyyden syysilmoitus on tästä vuodesta lähtien osa peltotukien hakua suurimmalle osalle maatiloja. Syysilmoitusten oli ennakkotiedon mukaan määrä alkaa Vipu-palvelussa marraskuussa , mutta ilmoitusaika siirtyy tammikuulle 2024.

    Syy muutokseen on, että uuden syysilmoituksen tekninen toteutus on osoittautunut ennakoitua työläämmäksi. Ruokavirasto valmistautuu parhaillaan myös loppuvuoden viljelijätukien maksuihin, jotka on asetettu etusijalle.

    ”Syysilmoitusten ajankohtaa on välttämätöntä siirtää, jotta voimme turvata tukien maksamisen tavoitteellisen maksuaikataulun mukaisesti”, sanoo tiedotteessa osastonjohtaja Jukka Pekonniemi.

    Ruokavirasto pahoittelee ilmoitusajan siirtoa. Tavoitteena on toteuttaa mahdollisimman helppokäyttöinen ilmoitus, joka ohjaa viljelijää verkkoasioinnissa.

    Syysilmoituksia voi tehdä verkkoasiointipalvelu Vipussa 8.1.2024 lähtien tammikuun 2024 loppuun asti. Tarkoitus on, että jatkossa syysilmoitukset tehdään syksyisin.

    Lähes kaikkien maatilojen pitää tehdä syysilmoitus talviaikaisesta kasvipeitteisyydestä. Pellon ja pysyvien kasvien alasta 33 prosenttia pitää talvikaudella olla kasvipeitteistä.

    Vaatimus kuuluu ehdollisuuteen eli viljelijätukien perusehtoihin, joissa alaan hyväksytään aito kasvipeite, sänki, kevennetty muokkaus tai kasvijäte. Vaatimuksen täyttämisestä ei makseta korvausta, eikä sitä voi täyttää pysyvän nurmen alalla.

    Pysyvän nurmen ala vähennetään koko tilan maatalousmaan alasta. Kasvipeitteisyyden vaatimus koskee 33 prosenttia jäljelle jääneestä alasta. Alat voi tarkistaa Vipu-palvelussa. Maatila-osiosta saa tiedot lohkokohtaisesti ja Vipuneuvoja näyttää pysyvän nurmen kokonaisalan.

    ”Jos laskelmat mietityttävät, kannattaa olla yhteydessä kuntaan tai neuvojaan”, sanoo tiedotteessa erityisasiantuntija Mirka Holmén.

    Lisää aiheesta
    • Viljan sänki on kasvipeitteisyyttä.

      Maatalouspolitiikka | Muistathan jokaista maatilaa koskevan vaatimuksen peltojen kasvipeitteisyydestä? Tarkista ehdot ennen kuin kynnät

      Tilaajalle

    Tukea kasvipeitteisyydestä voivat saada viljelijät, jotka ovat hakeneet uuden ekojärjestelmätuen talviaikainen kasvipeitteisyys -toimenpidettä. Alaan hyväksytään aito kasvipeitteisyys ja sänki. Ekojärjestelmätukea voidaan maksaa myös pysyvän nurmen alasta, Ruokavirasto tiedottaa.

    Syysilmoitus koskee sekä perusehtoihin kuuluvaa että ekojärjestelmätuen kasvipeitteisyyttä. Viljelijän syysilmoitukseen vaikuttaa se, mitä tukia ja toimenpiteitä hän on hakenut peltotukien haussa. Talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäksi syysilmoituksessa ilmoitetaan: käytetyt kasvinsuojeluaineet, kiertotalouden edistäminen, valumavesien hallinta ja lintupellot.

    Syysilmoituksessa ilmoitettavat alat piirretään Vipu-palvelun kartalle samoin kuin peltotukien haussa.

    Lisää aiheesta
    • Tukitaso on heikentynyt. Erityisesti tilat, jotka ovat toteuttaneet luonnonhoitotoimia aktiivisesti edellisellä kaudella, menettävät nyt jopa neljäsosan tuistaan.

      Maatalouspolitiikka | Tukijärjestelmä ohjaa valitsemaan ruoantuotannon sijaan ympäristötoimia: ”Viljelijät haluavat kuitenkin tuottaa ruokaa”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle