

Nivalassa Knuutin tilalla vietetään parhaillaan 360 lehmän pihaton avajaisia. Joulukuussa käyttöön otettavissa uusissa tiloissa karjaa palvelee ihmisten lisäksi kuusi VMS-lypsyrobottia sekä tekoälyä hyväksikäyttävä järjestelmä, joka analysoi lehmien käyttäytymistä.
Haluamme seurata lehmien märehtimistä ja aktiivisuutta tarkasti, maidontuottaja Juha Knuuti kertoo.
BA300 -järjestelmä ilmoittaa myös kiimoista ja paikantaa esimerkiksi sairaat lehmät. Tekoälyn avulla se ehdottaa, mitä lehmä mahdollisesti tarvitsee tai mikä sillä voisi olla hätänä.

Lehmät muuttavat uusiin tiloihinsa joulukuun puolella. Aiemmin tilalla oli noin 200 lypsylehmää, jotka lypsettiin asemalla.
”Lypsyasema alkoi olla loppu, ja halusimme siirtyä robottilypsyyn. Tuntui selvältä rakentaa kokonaan uudet tilat. Entinen pihatto oli valmistunut vuonna 2006 ja laajennettu vuonna 2010”, Knuuti avaa investoinnin taustoja.
Rakentaminen sujui pääasiassa hyvin ja kustannusarvion mukaan, vai pohjatöissä budjetti ylittyi, yrittäjä kertoo.
Verhoseinäisen pihaton pohjaratkaisu on kuusirivinen ja ruokintapöydät ovat laidoilla. VIC-lehmille on oma osasto ja lannanpoisto hoidetaan avokouruilla.
Karjaa tilalle on hankittu ostamalla sekä omista hiehoista kasvattamalla niin, että pihatto on tarkoitus saada täyteen talven aikana. Karjaa hoidetaan tällä hetkellä noin yhdeksän hengen voimin, mutta tuleva työvoiman tarve selkenee, kun pihatto saadaan käyttöön, Knuuti kertoo.