Ostotypen käytön voi puolittaa viljelykiertoa kehittämällä – virnat voivat sitoa jopa 400 kiloa typpeä hehtaarille

Typensitojakasveilla on suuri potentiaali korvata väkilannoitteiden typpeä.

Väkilannoitetypen käyttö voitaisiin jopa puolittaa, jos palkokasveja käytettäisiin viljelykierroissa täysimääräisesti, sanoo erikoistutkija Hannu Känkänen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Hän puhui maaliskuussa Luken järjestämässä viljelyn monimuotoisuus -webinaarissa.

Biologisen typensidonnan osuus Suomen viljelykasvien saamasta typestä on nykyisellään noin viisi prosenttia.

Väkilannoitteiden ja biologisen sidonnan lisäksi typpeä saadaan kasveille muun muassa lannasta.

Lukessa on tutkittu vaikutuksia lannoitustarpeeseen, jos palkokasveja olisi viljelykierrossa muiden kasvien tilalla.

Laskelmissa hernettä on voinut samalla lohkolla olla korkeintaan joka viides vuosi. Tautiriskin takia tiheämpää viljelykiertoa herneelle ei voi suositella.

Jos rehunurmi vaihdettaisiin heinäpitoisen kasvuston sijaan palkokasvinurmeksi, typpeä säästyisi 110 kiloa hehtaarilta vuodessa.

Jos viljan sijaan viljelee palkoviljaa, kuten hernettä, säästyy väkilannoitteissa annettavaa typpeä 60 kiloa hehtaarilta.

Laskelmassa viljoille annetaan typpeä 80 kiloa hehtaarille, mikä on keskimääräinen viljojen typpilannoitustaso Suomessa. Herneelle starttityppeä annettaisiin 20 kiloa.

Viherkesannossa sen kasvuvuotena säästetään 80 kiloa typpeä, kun lannoitusta ei ole lainkaan.

Aluskasveilla vaikutus on niiden viljelyvuonna nolla kiloa, koska satokasvi lannoitetaan normaalisti. Seuraavana vuotena aluskasvien on havaittu antavan typpeä satokasville keskimäärin 20 kiloa hehtaarilta.

Palkoviljat jättävät seuraavalle kasville noin 25 kiloa ja rehunurmi antaa päättämisensä jälkeen seuraavalle kasville 30 kiloa typpeä.

Viherkesanto voi antaa seuraavalle kasville 70 kiloa typpeä hehtaarilta. Lisäksi sitä seuraavana vuotena maasta lähtee vielä noin 20 kiloa.

Palkokasveja on runsaasti eri tarkoituksiin, Känkänen toteaa.

Rehunurmiin voi ottaa mukaan puna-, valko- tai alsikeapilaa. Lisäksi vaihtoehtona nurmiin on esimerkiksi sinimailanen ja rehumailanen.

Palkoviljoista tutuimpia ovat herne ja härkäpapu.

Aluskasveiksi käyvät monet apilat ja mailaset.

Yksivuotisiin viherkesantoihin voi käyttää esimerkiksi virnoja. Monivuotisiin eri apiloita.

Viherlannoitus voi tuottaa valtavasti typpeä ja siinä on siten myös riskinsä, Känkänen sanoo.

Luken viljelykokeessa virna-kauraseoksen typpisato syyskuun lopussa oli 400 kiloa hehtaarilla. Tällöin typen huuhtoutuminen on suurta.

Heinäkuun lopussa typpeä oli kertynyt 160 kiloa hehtaarille. Jos kasvuston silloin muokkaa, on huuhtoutumisriski suuri.

Huuhtoutumista voi estää alus- tai kerääjäkasvilla. Viherlannoituksen jälkeen usein paras vaihtoehto on kylvää ruista, Känkänen sanoo.

Aluskasvien syksyinen typpisato riippuu paljon kasvukaudesta. Otollisissa olosuhteissa esimerkiksi valkoapilalla voi saada yli 100 kiloa sidottua typpeä hehtaarille. Tällöin sen lannoitusvaikutus on noin 50 kiloa.

Koska vuodet vaihtelevat, kannattaa aluskasveina käyttää usean kasvin seosta. Silloin todennäköisesti jokin kasveista ainakin menestyy.

Palkokasvien sitoman typen hyödyntämiseksi on uskallettava vähentää kemiallista typpilannoitusta, Känkänen sanoo.

Hyvän typensidonnan jälkeen esimerkiksi ohralle noin 40 kiloa väkilannoitetyppeä voi riittää. Taloudellisesti optimaalinen lannoitusmäärä riippuu viljan ja lannoitteiden hintasuhteesta.

”Väkilannoitteen määrän miettiminen on haasteellista”, Känkänen toteaa.

Yksi toimiva keino on maltillinen kylvölannoitus ja lisälannoitus tarpeen mukaan myöhemmin.

Kun kokemusta kertyy, niin arviointi helpottuu.

Kasvien lannoituksessa on siis paljon kehitysmahdollisuuksia.

Aiemmin Luke on kertonut tutkimustuloksestaan, että Suomessa fosforilannoitustarpeesta 90 prosenttia voitaisiin kattaa kierrätyksellä.

Fosforilannoitustarve on Luken mukaan vuodessa yhteensä 23 300 tonnia.

Kierrätettävissä olevaa fosforia olisi yhteensä 21 100 tonnia vuodessa. Tällöin väkilannoitteista tarvittaisiin fosforia vuodessa 2 200 tonnia.

Nyt väkilannoitteissa fosforia annetaan kuitenkin 11 500 tonnia vuodessa.