
Toukokuinen aamupäivä on kuuman kostea. Sääennusteet ovat lupailleet sateita, mutta juuri nyt aurinko lämmittää ilman yli 20-asteiseksi.
Perunatilaa Kalajoen Pitkäsenkylällä viljelevät siskokset Hilla Kaarlela, Helmi Penttilä ja Elle Penttilä eivät oikeastaan ehtisi patsastella pellon reunassa kuvattavana, sillä koneiden pitäisi liikkua koko ajan. Istutuskausi on kuumimmillaan.
Penttilän perunasiskot -brändillä omia tuotteitaan myyvä kolmikko tietää kuitenkin, että tilan töiden esittely omilla kasvoilla tuo tuottajia lähemmäs kuluttajia. Perunanviljely erikoisalana ei ole tuttua kaikille maanviljelijöillekään.
”Haluamme jakaa tietoa perunasta kiinnostavalla ja inspiroivalla tavalla”, perheyrityksen toimitusjohtajana työskentelevä 33-vuotias Hilla toteaa.
Hillan kaksossisko Helmi vastaa talousasioista ja markkinoinnista. Perheen kuopus, 22-vuotias Elle vastaa pakkaamosta.

Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos elokuussa 2024. Sitä ennen siskokset pyörittivät tilaa kymmenen vuoden ajan äitinsä Anne Penttilän kanssa. Tilan isäntä Antero Penttilä menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään vuonna 2014.
Kaksoset Hilla ja Helmi olivat tuolloin 21-vuotiaita ja juuri aloittaneet agrologiopinnot Oulun ammattikorkeakoulussa. Yritystoiminnan jatkaminen vaati kuitenkin läsnäoloa tilalla.
”Opinnot hoituivat monimuoto-opiskeluna, ja kaikki mahdolliset koulutyöt teimme omalle yritykselle”, Hilla kertoo traktorin kopissa naputellen samalla istutuskoneen asetuksia.
”Opinnot hoituivat monimuoto-opiskeluna, ja kaikki mahdolliset koulutyöt teimme omalle yritykselle.”
Haastattelu voidaan onneksi tehdä vauhdissa. Saan kunnian istua Pyryn penkille eli paikalle, jossa Hillan 3-vuotias poika yleensä istuu.
Hilla ja Helmi valmistuivat agrologeiksi vuonna 2018, Elle puolestaan tekee parhaillaan avoimia agrologiopintoja työn ohessa.
Siskoksilla on myös veli Kalle Penttilä, joka on mukana pakkaamoyrityksessä, mutta työskentelee muutoin toisella alalla.
Kaikki lapset ovat olleet pienestä pitäen mukana tilan töissä.
”Isä on kysynyt meidän mielipiteitämme ja halunnut kehittyä. Siitä on tullut käsitys, että voimme vaikuttaa tilan kehittämiseen”, Hilla kertoo.
Kun perunatila siirtyi siskosten nimiin, kolmikolle oli selvää, että he haluavat kehittää brändiä. Niin syntyi Penttilän perunasiskot.
”Meillä on kaikilla multasormet”, Hilla hymyilee.
”Kun sain vastuuta, itselleni kirkastui ajatus, että haluan jatkaa.”
Elle oli isänsä kuollessa vasta 10-vuotias. Hän kertoo, että ajatus tilan jatkamisesta ei ollut selvää ihan pienestä pitäen, mutta ajan myötä suunnitelma selkeni.
”Kun sain vastuuta, itselleni kirkastui ajatus, että haluan jatkaa”, hän sanoo.
Kolmikko on yhtä mieltä siitä, että he ovat yhdessä todella hyvä tiimi.
”Kaikilla on omat vahvuudet ja osaamisalueet. Ne jakautuvat luonnollisesti”, Helmi sanoo.
”Kaikilla on omat vahvuudet ja osaamisalueet. Ne jakautuvat luonnollisesti.”
Erimielisyyksiäkin on, mutta pikkuasioista ei väännetä, kun isommistakin menetyksistä on selvitty.
”Ongelmat käydään läpi, eikä kerätä kaunaa”, Hilla vakuuttaa.
Kaikki kolme asuvat omissa kodeissaan lähellä tilaa, ja työpäivän jälkeen he saattavat lähteä vielä yhdessä lenkille tai salille.

Penttilän perunasiskojen tuotteita löytyy Lidleistä kautta maan. Lisäksi perheyritys pakkaa omaa ja sopimusviljelijöiden perunaa SOK:lle.
Penttilän siskosten tila on yksi Suomen suurimmista ruokaperunan tuottajista. Tuotanto- ja myyntimääriä toimitusjohtaja ei mielellään kerro, mutta miljoonista kiloista puhutaan.
Tila viljelee perunaa noin 150 hehtaarilla. Suurin osa pelloista on vuokrattuja.
Kalajoen seutu on koko länsirannikon tavoin tärkeää perunantuotantoaluetta. Merestä aikoinaan noussut viljava maa on perunalle erinomainen kasvualusta.
Valtaosa viljelymaista on Pitkäsenkylällä lähellä tilakeskusta, mutta hiljattain siskokset vuokrasivat maita Kannuksesta, jossa heillä on ”etäfarmi” eli peltoa ja varastotilaa.

Aktiivisesti somessa työstään kertova kolmikko haluaa saada kuluttajat innostumaan perunasta ja kokeilemaan uusia perunareseptejä.
He antavat myös vinkkejä, mihin eri käyttötarkoituksiin mikäkin lajike sopii.
”Peruna on monipuolinen ja ekologinen ruoka, joka sopii arkeen ja juhlaan”, Hilla kiteyttää.
”Peruna on monipuolinen ja ekologinen ruoka, joka sopii arkeen ja juhlaan.”
Tilalla viljellään niin kiinteitä kuin yleis- ja uuniperunalajikkeita sekä ranskalaisiin sopivaa Russet-perunaa. Varhaisperunaa tilalla ei viljellä. Pakkaamo työllistää joka tapauksessa ympäri vuoden.
Tulevaisuudessa perunasiskojen tavoite on kehittää muun muassa vastuullisuuden dokumentointia ja hiilitaseen laskentaa.
Hilla Kaarlela, Helmi Penttilä ja Elle Penttilä tuottavat ruokaperunaa Kalajoen Pitkäsenkylällä.
Viljelyksessä on yhteensä 230 hehtaaria, josta noin 150 hehtaaria perunaa, loput nurmea, viljaa ja monimuotoisuuspeltoja.
Perheyritys Antero Penttilä oy varastoi, pakkaa ja myy omaa ja sopimusviljelijöiden perunaa.
Oman tilan perunaa myydään Penttilän perunasiskot -nimellä.
Yrityksen liikevaihto on ollut viime vuosina noin kaksi miljoonaa euroa.
Yrittäjäsiskosten lisäksi tilalla on kaksi vakituista työntekijää. Kesällä kausityöntekijöitä on kolme ja syksyllä nostoaikaan kymmenen.