Kotimainen kalkkuna ansaitsee käyvän hinnan ja arvostuksen – ”Saamme tehdä ruokaa, kaikille sitä mahdollisuutta ei tule eteen"

Utelias joukko pakkaa hallin ovelle: mitäs nyt tapahtuu. Päät kääntyilevät puolelta toiselle, joka puolelta kuuluu kalkatusta.

Vastassa on kurikkalaisten Mari ja Sami Alangon kalkkunaparvi, jota saamme valokuvaajan kanssa kurkata ovelta suojavarusteisiin pukeutuneina.

Alangon kalkkunahalleista toinen on toteutettu poikkeuksellisesti, sillä kasvatustiloja on kahdessa kerroksessa.

Untuvikot kasvatetaan tavanomaisessa yksikerroksisessa hallissa. Lintujen kasvettua osa niistä siirretään kaksikerroksiseen halliin.

Alangot pitävät Marin kotitilaa, sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2018. Kalkkunoita tilalla on kasvatettu 1970-luvun alusta saakka.

Kalkkunahallien elementit on valettu tilalla edellisen isäntäparin aikaan. Mari Alangon isä teki hienot kalkkunakuviot seiniin ja muotti on edelleen tallella, Sami Alanko kertoo.  Kuva: Johannes Tervo

Alangot ovat Atrian ja HKScanin puoliksi omistaman Länsi-Kalkkunan sopimustuottajia. Linnut teurastetaan Säkylässä.

Tilalla on kaksi työntekijää. Marin vanhemmat asuvat samassa pihapiirissä ja auttavat tarvittaessa.

Hallit ovat kertatäyttöisiä, kuten valtaosalla maamme siipikarjatiloista.

Kun kaikki kalkkunat ovat lähteneet teuraaksi, hallit tyhjennetään kutteripehkuista ja desinfioidaan. 2–3 viikon verran hallit ovat tyhjillään. Uudet untuvikot tulevat kuoriutumispäivänään.

Yhdessä erässä tilalla kasvaa noin 12 000 lintua ja vuodessa kasvatetaan 2–3 erää.

Kukot ja kanat kasvatetaan erikseen, koska kukot vaativat pitemmän ajan teuraspainoon ehtiäkseen.

Kasvatusajan loppupuolella sukukypsyyden lähestyessä reviiristään tarkat kukot saattavat haluta näyttää kaksijalkaisille kaapin paikan ja hyökätä polvitaipeisiin. Siksi lintujen seassa kulkiessaan kannattaa olla valppaana, Sami Alanko kertoo.

Jokaisessa erässä on aina mukana lintuja, jotka syystä tai toisesta ovat huonokuntoisia ja ne pitää poistaa. Alangon tilalla poistuma on pieni.

Kalkkunoita joudutaan lääkitsemään hyvin harvoin ja silloinkin vain eläinlääkärin tekemän diagnoosin perusteella. Mikrobilääkkeitä ei Suomessa monen muun EU-maan tapaan anneta koko parvelle ”vain varmuuden vuoksi” rehun tai juomaveden mukana.

Suomessa kaikki kalkkuna- ja myös broileriparvet tutkitaan salmonellan varalta ennen teurastusta.

Tilalla on hyvinvointisuunnitelma, jonka mukaan toimitaan. Lintujen hyvinvointi on erityisen tärkeää, sillä huonosti voivana ne eivät kasva.

Kalkkunat ovat uteliasta ja toimeliasta porukkaa.  Kuva: Johannes Tervo

Kalkkunoille on aina tarjolla puhdasta vettä sekä rehua. Niiden kulutusta sekä ilmanlaatua ja päiväkasvua seurataan päivittäin. Näin Alangot tietävät tarkkaan, miten linnut voivat.

Kalkkunat ovat hyvin uteliaita ja toimeliaita lintuja, jotka tutkivat esimerkiksi vesikuppien nipat joskus liiankin tarkkaan. Siksi niille on tarjolla leluiksi sählypalloja ja tyhjiä ketsuppipullon korkkeja.

Kun linnut ovat rauhallisia mutta aktiivisia ja ääntelevät tutulla tavalla tietää, että kaikki on kunnossa, Alangot selittävät.

Hallien olosuhteita eli lämmitystä ja ilmanvaihtoa hoidetaan tietokoneen avulla. Kännykkä hälyttää, jos jokin on pielessä.

Mikään ei kuitenkaan korvaa ihmissilmiä ja -korvia.

Untuvikkoja käydään katsomassa parin tunnein välein. Lintujen kasvaessa väli harvenee, mutta loppuvaiheessakin kalkkunoita käydään katsomassa vähintään kaksi kertaa päivässä.

Vuorokauden ikäisestä kalkkunauntuvikosta täytyy pitää erityisen hyvää huolta. Hallissa on lämmintä 37 astetta, joten ilmanvaihdon on toimittava moitteettomasti. Ei saa vetää, mutta ei myöskään muodostua kosteutta.

Hiljalleen lämpöä lasketaan ja loppukasvatuksen aikaan hallissa on enää 15 astetta.

Halleissa ei ole ikkunoita, vaan vuorokausirytmiä ohjataan valaistuksella. Kalkkuna on valolle ja sen aiheuttamille heijastuksille hyvin herkkä, Sami Alanko selittää.

Valaistus hoidetaan ledeillä. Niiden valo on väritöntä ja tasalaatuista eli ne eivät vilku. Lisäksi ledit ovat pitkäikäisiä ja säästävät energiaa.

Parin kuukauden ikäiset kalkkunakukot pääsivät syleihin poseeraamaan. Painoa kummallakin noin kahdeksan kiloa.  Kuva: Johannes Tervo

Oman viljan lisäksi kalkkunoille annetaan A-rehulta ostettua valmisrehua.

Kuluneen vuoden aikana rehut ovat kallistuneet niin paljon, että Sami Alanko toteaa, ettei viitsi edes ajatella summan suuruutta.

Länsi-Kalkkuna on nostanut tuottajahintaa tasolle, joka suurin piirtein kattaa rehujen kallistumisen.

Nyt kustannuspuolella painavat sähkön ja polttoaineiden nousseet hinnat, joten tuottajahintakin kaipaa korotusta, Alangot muistuttavat.

Kysymykseen, mikä kalkkunatilallisena olemisessa on parasta, Alangot vastaavat: ”Olemme osa kotimaista ruuantuotantoa. Saamme tehdä ruokaa, kaikille sitä mahdollisuutta ei tule eteen."

Kotimaiselle kalkkunanlihalle kurikkalaiset toivovat entistä enemmän näkyvyyttä. Osalle suomalaisista on yllätys jopa se, että kalkkunanlihaa ylipäätään tuotetaan Suomessa.

Yksi keino olisi lisätä tuottajien nimi kuluttajapakkauksiin kuten broileripuolella. Lisäksi tuotevalikoimaa voisi laajentaa, jotta tarjolla olisi muutakin kuin leikkeleitä ja rintafileitä, Alangot ehdottavat.

Kahden kalkkunakukon rintafileistä riittää syötävää useamalle. Mari ja Sami Alangon joulupöydässä on luonnollisesti kalkkunaa mutta myös perinteinen joulukinkku.  Kuva: Johannes Tervo