• Tutkimus: Kotimaisten ruuantuotannon turvaamiselle on suomalaisten vankka tuki – näin ikä, asuinpaikka ja sukupuoli vaikuttivat mielipiteisiin

    Naisille kotimaisten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen oli tärkeämpiä kuin miehille, kertoo maa- ja metsätalousministeriön viestintäasiantuntija Pekka Väisänen.
    90 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoi. että Suomessa on mahdollista tuottaa ruokaa ympäristöystävällisesti. Uusi cap-kausi alkaa vuoden 2023 alussa. Kuvassa puintia Jalasjärvellä.
    90 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoi. että Suomessa on mahdollista tuottaa ruokaa ympäristöystävällisesti. Uusi cap-kausi alkaa vuoden 2023 alussa. Kuvassa puintia Jalasjärvellä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    10.11.202216:15
    Tuulikki Viilo

    Suomalaisen ruuantuotannon turvaamiselle on kansan vankka kannatus.

    Asia selviää Kantarin lokakuussa toteuttamasta kyselystä, johon vastasi 1 004 yli 18-vuotiasta suomalaista.

    Kysely on osa maa- ja metsätalousministeriön uuteen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kauteen liittyvää kampanjaa.

    Kotimaisten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen on tärkeää 94 prosentin mielestä.

    Naisille turvaaminen oli tärkeämpiä kuin miehille, kertoi tuloksia esitellyt maa- ja metsätalousministeriön viestintäasiantuntija Pekka Väisänen.

    Maaseutumaisissa kunnissa ja erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa kotimaisten elintarvikkeiden saatavuuden turvaaminen arvostettiin korkealle.

    Nuorille kotimaisuus ei näyttäytynyt yhtä keskeisenä asiana. Alle 25-vuotiaat vaikuttivat valmiimmilta lisäämään ulkomaisen ruuan osuutta.

    Uudellamaalla oli muita kuntia suurempi kannatus ulkomaisen ruuan lisäämiselle.

    Vastaajista yhteensä 11 prosenttia ajatteli, että ulkomaisen ruuan osuutta pitäisi lisätä.

    Oli myös toinen joukko, joka erottui vastauksissaan: Pienituloisille kotimaisen ruuantuotannon tukeminen ei näyttäytynyt yhtä keskeisenä.

    Ympäristöystävällisyys mielletään ehkä vähemmän tehokkaaksi - Pekka Väisänen

    Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa näyttää muovanneen suomalaisten mielipiteitä.

    Yli 60 prosenttia oli sitä mieltä, että hyökkäys on vaikuttanut käsityksiin Suomen huoltovarmuudesta.

    93 prosenttia kannatti yhteiskunnan huoltovarmuuden ylläpitoa ja edistämistä.

    ”Kokonaistulos on vaikuttava", Väisänen summaa. Huoltovarmuuden tärkeys korostui vanhemmilla vastaajilla.

    Myös maataloustukien roolia suomalaisten mielissä kartoitettiin kyselyssä.

    Liki yhdeksän kymmenestä katsoo, että kotimaisen ruuan tuotantoa pitää tukea.

    76 prosenttia oli sitä mieltä, että tukien pitäisi kannustaa uusiin tuotantomalleihin.

    Pääkaupunkiseudulla karsastettiin ajatusta, että maatalouden tuet ohjaisivat tuotantoa nykyistä tehokkaammaksi.

    Taustalla voivat vaikuttaa tehotuotantoon liitetyt mielleyhtymät. Ympäristöystävällisyys mielletään ehkä vähemmän tehokkaaksi, Väisänen toteaa.

    Luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa ja lisäämistä ruuantuotannossa kannatti 86 prosenttia vastaajista.

    ”Suomalaiset todella välittävät monimuotoisuudesta”, Väisänen virkkoo.

    Lisää aiheesta
    • Komissio on arvioinut, edistääkö kukin suunnitelma CAP:n kymmentä päätavoitetta, jotka liittyvät yhteisiin yhteiskunnallisiin sekä ympäristöä ja taloutta koskeviin haasteisiin.

      Maatalouspolitiikka | Komissio hyväksyi Suomen cap-suunnitelman – uusi maatalouspolitiikka käyttöön tammikuussa

    • Ensi vuonna tai myöhemmin raivattavia peltoja ei saa kyntää.

      Maatalouspolitiikka | Raivioiden pakkonurmi ja lannoitusrajat cap-uudistuksessa saavat kritiikkiä tuottajalta

    • Maatalous | Näin viljelijätukien maksuaikataulu muuttuu ensi vuonna – Kaila: ”Ymmärrän, että muutos aiheuttaa joillekin tiloille ongelmia”

    Artikkelin aiheet
    kotimainen ruuantuotanto
    huoltovarmuus
    maataloustuet
    Kantar
    Maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia