• Märehtijöidenuusi virus vielävieras tuottajille

    Maatalous
    23.3.201215:00
    Terhi Torikka

    Märehtijöitä monessa Euroopan maassa vaivaava, muun muassa luomisia sekä vasikoiden ja karitsojen epämuodostumia aiheuttava schmallenberg-virus on suomalaistuottajille vielä varsin vieras.

    ”Kukaan ei ole kysellyt viruksesta”, sanoo lammastilaneuvontaa laajalla alueella hoitava kotieläinasiantuntija Milla Alanco Pro Agria Etelä-Pohjanmaasta.

    Hän uskoo, että osa aktiivisista tuottajista on tietoisia taudista, mutta iso osa tuottajista ei. ”Sähköposti tai tilakohtaiset kirjeet olisivat varmaan tehokkain tiedotustapa, jos sille tulisi tarvetta.”

    Pihvikarjaliiton toiminnanjohtaja Maarit Kallio kertoo, että schmallenberg on toistaiseksi varsin vieras asia myös emolehmäpuolella.

    ”Enemmän on nyt puhuttanut nautojen tarttuva ripuli.”

    Karitsointikausi on Suomen lammastiloilla maalis-huhtikuussa vilkkaimmillaan ja myös emolehmäkarjoissa eletään kevätpoikimakautta.

    Alancon mukaan joitakin epämuodostuneita karitsoja syntyy vuosittain, mutta ainakaan vielä tiloilta ei ole kuulunut, että niitä olisi tänä vuonna erityisen paljon.

    ”Nyt pitäisi kuitenkin olla tarkkana ja lähettää tutkittavaksi, jos epämuodostuneita karitsoja alkaa syntyä”, Kallio toteaa.

    Kallio toteaa, että lisätieto viruksesta olisi tiloille tarpeen.

    ”Ei sitä ole varmaan edes osattu pelätä.”

    Ruotsissa virusepäilyt ovat toistaiseksi osoittautuneet tutkimuksissa negatiivisiksi. Suomen näkökulmasta Tanska on lähin maa, jossa tautia on havaittu.

    Alanco huomauttaa, että schmallenberg-virus saattaa vaikuttaa myös vireillä oleviin eläinten tuontisuunnitelmiin.

    TERHI TORIKKA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    schmallenberg-virus
    märehtijät
    kotieläintuotanto
    eläintaudit
    lammastilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle