• Pyhäinhäväistys vai silmänilo? Carolin Davidssonin vaaleanpunainen Ferguson kääntää katseita

    Kun ruotsalainen Carolin Davidsson alkoi kunnostaa puolisonsa kanssa vanhaa traktoria, vaatimuksia oli vain yksi: ajopeli maalataan pinkiksi.
    Carolin Davidsson on ylpeä Fergusonin omistaja.
    Carolin Davidsson on ylpeä Fergusonin omistaja. Kuva: Kuvakaappaus, www.atl.nu
    Maatalous
    17.1.202218:00
    Maija Ala-Siurua

    Vaaleanpunainen aina työkalupakin vaaleanpunaisia työkaluja myöten, sellainen on Helsingborgissa asuvan Carolin Davidssonin unelmien traktori. Ei haittaa, vaikka joidenkin mielestä hän on tuhonnut vanhan 1954 vuosimallin Fergusonin. Hänelle traktori on toiveiden täyttymys, kertoo ATL.

    Davidssonin puolisonsa Jimmy Andersson on vuosia harrastanut veteraanitraktoreita ja tehnyt kesäisin traktorimatkoja. Davidsson kyllästi siihen, ettei päässyt mukaan ja halusi itselleen oman ajokin. Vaatimuksena oli, että sen pitää olla vaaleanpunainen – toki traktorivanhuksessa on myös harmaata. Esimerkiksi vanteissa on molempia värejä.

    Ainutlaatuisella traktorilla on myös nimi. Davidsson kutsuu sitä leikkisästi Grållaniksi (gråll on suomeksi harmaa).

    ATL: Carolin Davidsson har en rosa Ferguson

    Artikkelin aiheet
    Carolin Davidsson
    Ferguson-traktori
    vaaleanpunainen traktori
    Helsingborg
    veteraani traktorit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle