• Tanskassa kaikki minkit lopetettiin kolme vuotta sitten koronan takia, haudattiin, kaivettiin ylös ja poltettiin – Lopulta episodi johti ennenaikaisiin vaaleihin

    Koronatartunnat turkistiloilla johtivat Tanskassa minkkien massateurastuksiin ja lopulta ennenaikaisiin vaaleihin.
    Ruokavirasto on määrännyt kaikki minkit lopetettaviksi niillä tiloilla, joilla lintuinfluenssaa on tavattu. Kuvituskuva.
    Ruokavirasto on määrännyt kaikki minkit lopetettaviksi niillä tiloilla, joilla lintuinfluenssaa on tavattu. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    1.8.202315:09
    Hermanni Härkönen

    Ruokavirasto on määrännyt kaikki minkit lopetettavaksi turkistarhoilla, joilla lintuinfluenssaa on havaittu.

    Heinäkuun loppuun mennessä tautia oli todettu kahdellakymmenellä turkistarhalla. Neljän tarhan näytteet ovat edelleen tukittavana.

    Minkkien lopettamispäätöksen taustalla on niiden erikoislaatuisuus. Minkki voi toimia muita nisäkkäitä tehokkaammin lintuinfluenssan väli-isäntänä, eli tartuttaa linnuilta saamansa taudin ihmisiin.

    Muiden turkiseläinten lopettamisessa käytetään edelleen harkintaa.

    Viimeksi minkkien rooli erityisenä väli-isäntänä oli pinnalla koronakriisin aikaan syksyllä 2020. Tällöin Tanskassa havaittiin koronaviruksen tarttuneen tarhattuihin minkkeihin, ja mutatoituneen niissä.

    Maan hallitus päätti nopealla ratkaisulla maan kaikkien minkkien lopettamisesta.

    Lisää aiheesta
    • Kymmenien turkistilojen kaikki minkit on lopetettava Tanskassa. Arkistokuva.

      Koronavirus levinnyt turkistiloilla Tanskassa laajasti: kymmenien tilojen kaikki minkit lopetettava – Suomessa turkiseläimistä ei ole löytynyt koronaa

    • Tanska on maailman suurin minkinnahan tuottajamaa.

      Tanska tappaa kaikki minkkinsä – syynä koronaviruksen muuntumisen estäminen

    Myöhemmin havaittiiin, ettei hallituksella ollut edes toimivaltaa määrätä kaikkien minkkien lopettamista.

    Lopulta terveiden minkkien lopettaminen sallittiin takautuvalla lainsäädännöllä. Samalla minkkien tarhaaminen kiellettiin koko vuodeksi 2021.

    Paisunut minkkikohu ja hallituksen sätkyilevältä vaikuttanut toiminta johti lopulta Tanskassa jopa ennenaikaisiin vaaleihin

    Lisää aiheesta
    • Tanskassa lopetetaan koronan takia 17 miljoonaa minkkiä.

      Tanska kieltää minkkien tarhaamisen vuoteen 2022 asti ja hyväksyy jälkikäteen kaikkien minkkien lopettamisen

    • Tanskassa valmistaudutaan ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin. Vaalimainoksia näkyi runsaasti Kööpenhaminan katujen varsilla lokakuussa.

      Politiikka | Turkiseläinten hävittäminen ajoi Tanskan poliittiseen skandaaliin ja lopulta ennenaikaisiin vaaleihin

    Tapetut minkit oli alunperin tarkoitus polttaa, mutta koska kapasiteetti ei tähän riittänyt, minkkejä kaivettiin suurin joukkohautoihin.

    Viimeinen Tanskan minkkihävityksen tragikoominen osuus oli se, että joukkohautoihin haudatut minkinruhot kaivettiin yläs ja poltettiin, kun ne eivät enää kantaneet elinkelpoista koronavirusta.

    Tämä työ saatettiin loppuun heinäkuussa 2021.

    Vuoden 2022 alusta minkkien tarhaaminen on ollut Tanskassa jälleen sallittua. Monet tarhaajat kuitenkin vaihtoivat alaa, sillä toiminnan käynnistäminen tyhjästä olisi ollut hyvin kallista ja hankalaa.

    Lisää aiheesta
    • Martin Merrildin mukaan Tanskassa on nyt ymmärretty, että yhtä tuotannonalaa ei voi kohdella niin kuin turkistuottajia kohdeltiin.

      Maatalous | ”Minkkien tuhoaminen oli pimeä jakso Tanskan maatalouden historiassa” — minkkifarmari ei usko alan enää nousevan

    Artikkelin aiheet
    tanska
    minkki
    koronapandemia
    turkistarhaus
    lintuinfluenssa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen