• Kananmunista löytyi suolinkaisia – ihmiselle vaaraton ja erittäin epätodennäköinen löytö, asiantuntijat rauhoittelevat

    Vaikka ajatus kananmunasta löytyvästä suolinkaisesta voi kauhistuttaa kuluttajaa, tapaus on äärimmäisen harvinainen. Asiantuntijoiden mukaan on todennäköisempää voittaa lotossa, kuin löytää suolinkainen kananmunasta.
    Kanojen suolinkainen on ihmiselle vaaraton. Kanalla runsas matotartunta voi aiheuttaa tuotannonlaskua.
    Kanojen suolinkainen on ihmiselle vaaraton. Kanalla runsas matotartunta voi aiheuttaa tuotannonlaskua. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    27.2.202411:41
    Piia Lehojärvi

    Yle uutisoi viime viikolla kananmunasta löytyneestä suolinkaisista. Vaasalaisperhe löysi yhdestä kananmunasta kahdeksan senttimetriä pitkän elävän madon, joka osoittautui suolinkaiseksi.

    Ylen mukaan Ruokavirasto saa kuluttajilta kymmenkunta ilmoitusta kananmunasta löytyneestä suolinkaisesta.

    Vuonna 2023 kananmunia tuotettiin Suomessa 77,5 miljoonaa kiloa ja kulutettiin 65 miljoonaa kiloa.

    ”Jos lasketaan, että keskimääräinen, M-kokoinen kananmuna painaa 53–63 grammaa, on todennäköisyys sille, että suolinkainen kuluttajan kananmunaan päätyy olematon”, Siipikarjaliiton toiminnanjohtaja Veera Lehtilä toteaa.

    On itse asiassa todennäköisempää voittaa lotossa kuin löytää kananmunasta suolinkainen. Lottovoiton todennäköisyys on 0,00005 prosenttia. Jos Ruokavirasto saa noin 10 ilmoitusta suolinkaisista, yksi muna painaa 63 grammaa ja munia kulutetaan 65 miljoonaa kiloa, on todennäköisyys suolinkaislöydölle 0,0000009 prosenttia.

    Lehtilä muistuttaa, että kaikki suolinkaislöydöt eivät välttämättä päädy Ruokaviraston tietoon.

    ”Vapaammissa tuotantomuodoissa kana saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä eli kuopsuttaa pehkua. Osa pääsee ulkoilemaan. Se tarkoittaa sitä, että suolinkaisten ja muiden loisten elinkierto onnistuu helpommin.” Veera Lehtilä

    Kanan elimistöön suolinkainen voi päätyä maasta, pehkusta tai ulosteesta. 4–9 viikkoa siitä, kun kanan on syönyt suolinkaisen munan, se on kehittynyt suolistossa aikuiseksi madoksi. Se taas tuottaa uusia munia kanan ulosteeseen. Kananmunaan suolinkainen voi päätyä kanan yhteissuolen kautta, jos munanjohtimessa on munankuori valmistumassa.

    Kananmunantuotannossa on siirrytty yhä enemmän vapaamuotoisempaan tuotantoon, kuten lattiakasvatukseen, Lehtilä sanoo.

    ”Vapaammissa tuotantomuodoissa kana saa toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä eli kuopsuttaa pehkua. Osa pääsee ulkoilemaan. Se tarkoittaa sitä, että suolinkaisten ja muiden loisten elinkierto onnistuu helpommin”, Lehtilä huomauttaa.

    Suomessa on olemassa suolinkaisten seurantaohjelma, jonka puitteissa kanoista otetaan näytteitä loisten varalta. Se ei ole lakisääteinen, mutta Lehtilän mukaan useimmat pakkaamot vaativat seurantaohjelman noudattamista tuottajiltaan.

    ”Voidaan kuitenkin sanoa, että suolinkainen on yleinen siipikarjatiloilla.” Pia Vennerström

    Suolinkaistartuntojen yleisyyttä ei tilastoida, koska loinen on vaaraton ihmiselle, kerrotaan Siipikarjaliitosta ja Ruokavirastosta.

    ”Voidaan kuitenkin sanoa, että suolinkainen on yleinen siipikarjatiloilla”, Ruokaviraston jaostopäällikkö Pia Vennerström kommentoi MT:lle.

    Kanan suolinkainen ei tartu ihmiseen, mutta elintarvikkeissa niitä ei saa esiintyä. Kananmunat läpivalaistaan munapakkaamoissa, jolloin munassa oleva mato yleensä havaitaan ja muna hävitetään.

    Suoramyyntitiloilla kananmunia ei välttämättä läpivalaista, mutta niitäkään ei ole Vennerströmin mukaan syytä vältellä.

    Vennerström muistuttaa, että jokainen pakkaamon kautta mennyt kananmuna on leimattu, ja sen pystyy jäljittämään tilalle saakka.

    Jos suolinkaisen sattuu kananmunasta löytämään, kannattaa olla yhteydessä kauppaan, josta tuotteen on ostanut.

    ”Tieto menee sieltä taatusti eteenpäin pakkaamolle, joka on tilaan yhteydessä.”

    Kanan suolinkainen ei tartu ihmiseen, mutta elintarvikkeissa niitä ei saa esiintyä.

    Kanoja ei Suomessa lääkitä suolinkaisia vastaan varmuuden vuoksi.

    ”Se kuuluu vastuulliseen tuotantotapaan, että lääkintä perustuu todettuihin tapauksiin”, Lehtilä sanoo.

    Lievissä tartunnoissa, jolloin matoja on vain yksittäisiä, madot eivät aiheuta kanalla ongelmia, kerrotaan Ruokaviraston sivuilla. Runsas matotartunta aiheuttaa tuotannonlaskua eli muninta laskee ja kananmunan laatu heikkenee valkuaisen muuttuessa vetiseksi, ja kanoilla voi esiintyä anemiaa ja ripulia, jopa kuolleisuutta.

    Kun tilalle tulee tieto suolinkaistartunnoista, joko pakkaamon kautta tai näytteistä, tekee eläinlääkäri tilannearvion.

    ”Runsaassa tartunnassa kanat madotetaan ja näin vähennetään tautipainetta ja seuraavan taukosaneerauksen yhteydessä tilojen puhdistus ja desinfiointi tehdään erityisen tarkkaan”, Vennerström kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Hanna Hamina sai tiedonvälityspalkinnon.

      Siipikarjantuotanto | Avoin viestintä ruuantuotannosta lisää kuluttajien luottamusta, Siipikarjaliiton palkittu toiminnanjohtaja uskoo: ”Mediaa kiinnostaa klikkiotsikot enemmän kuin ruokatuotannon peruspuurtaminen”

    • Kananmunantuotannon väheneminen on yksi mahdollinen Newcastlen taudin oire.

      Kananmunantuotanto | 5 000 kanaa pääsee hengestään vakavan lintutaudin takia Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Ruotsi tuo kananmunia muualtakin kuin Suomesta. Esimerkiksi Tanska on merkittävä viejä.

      Kananmunantuotanto | Ruotsin suurin kanala pois pelistä – kasvaako suomalaismunien vienti jopa munapulaksi asti?

      Tilaajalle
    • Ranskalaiskuluttajat ajattelevat aiempaa vähemmän eläinten oloja ja enemmän ruuan hintaa.

      Kananmunantuotanto | Häkkimunien suosio kasvaa Ranskassa – moni kuluttaja valitsee nyt halvinta tuotantomuodosta välittämättä

    • Villilintujen kevätmuutto on tautiriski siipikarjalle ja muille kesylinnuille.

      Siipikarjantuotanto | Siipikarja suojaan lintuinfluenssalta: Ulkonapitokielto alkaa 8.2.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle