• Kyläkauppa voisi olla kunnan kumppani

    Jos kyläkauppa olisi kunnan kumppani, kunta kykenisi turvaamaan haja-asutusalueiden palveluita ja kauppa saisi houkuteltua asiakkaita. Kauppa voisi huolehtia esimerkiksi invalidien apuvälinehuollosta tai tarjota sähköisten palveluiden asiointipisteen.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    14.3.201408:00
    MT toimitus

    Kaupan nurkassa ovi sulkeutuu ja asiakas alkaa jutella Kelan työntekijän kanssa videoyhteyden kautta.

    Samaan aikaan kaupan seinällä sähköinen ilmoitustaulu kertoo kunnallisista ja paikallisista palveluista, päätöksistä ja tiedotteista.

    Kauppias itse käynnistää auton ja lähtee jakamaan kyläläisille kunnan ruokapalvelun toimittamia ruoka-annoksia.

    Näin kuvailee kyläkaupan tulevaisuutta suunnittelija Sami Tantarinmäki Turun yliopistosta. Hän esitteli Kyläkaupasta yksityisten ja julkisten palveluiden käyttöliittymä -hankkeen tuloksia Helsingissä torstaina.

    Etäpalvelupistettä, sähköistä ilmoitustaulua sekä yhteistyötä kotipalvelun ja päivittäistavaroiden kotiin kuljettamisessa on kokeiltu pilottihankkeessa 12 kunnassa ja kyläkaupassa.

    Mukana ovat muun muassa Hailuoto, Kemiönsaari, Lapinjärvi ja Leppävirta.

    Kunta kaupan kumppaniksi

    Uudenlaisten palveluiden tarjoaminen vaatii ajattelutavan muutosta, Tantarinmäki sanoo. ”Voidaanko ajatella, että palveluita voitaisiin siirtää syrjään? Toisaalta kauppa on auki paremmin kuin kunnantalo.”

    Palveluiden käyttöönottoa edistää varmasti se, että kunnat hakevat kiivaasti uusia keinoja turvata julkisten palveluiden tarjoamisen.

    Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväisen mukaan uusia kunnan ja kyläkaupan yhteistyönmuotoja voisivat olla invalidien apuvälinejakelu tai kirjaston kirjojen ennakkotilausten noutopiste.

    Tulevaisuudessa kyläkaupalla erityisen yhteiskunnallinen palveluntarjoajan rooli, sanoo johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä.

    Kyläkauppahankkeen kotisivut: http://www.jyu.fi

    Artikkelin aiheet
    kyläkauppa
    kunnallinen yhteistyö
    haja-asutusalueet
    palveluiden saavutettavuus
    Päivittäistavarakauppa ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle