• Onko kyläkauppa sinullekin vain hätävara?

    Kyläkauppias yrittää, mutta kyläläinen kurvaa liian usein oman kaupan ohi taajaman markettiin.
    Ruokolahden Utulassa asuva Arto Rapatti (oik.) ostaa Sanna Haakanan ja Peter Kihlin kyläkaupasta kaiken ruuan ja suosittaa samaa muillekin.
    Ruokolahden Utulassa asuva Arto Rapatti (oik.) ostaa Sanna Haakanan ja Peter Kihlin kyläkaupasta kaiken ruuan ja suosittaa samaa muillekin. Kuva: Hanna Koikkalainen
    Maatalous
    26.6.201512:03
    Riitta Ryynänen

    Kannattaa tehdä ostoksensa kyläkaupassa, kun sellainen vielä on. Vuosittain Suomen kartalta katoaa 30 maaseudun puotia.

    Haja-asutusalueen ihmiset kurvaavat nykyään turhan usein oman kaupan ohi ja ajavat tarjousten perässä useitakin kymmeniä kilometrejä taajamien marketteihin. Bensako ei siis maksa mitään?

    Ruokolahden Utulan kauppaa käyttää vakituisesti vain kymmenisen prosenttia kyläläisistä. Miehensä kanssa kauppaa pitävä Sanna Haakana sanoo, että yrityksen pelastus on ollut keskiolutoikeuksilla ja raakapakastepullilla varustettu kahvila. Kaupanteon ohella Haakana buukkaa sinne artisteja esiintymään.

    "Heinäkuun 3. päivä Ruokolahden harrastajateatteri tulee kaupalle esittämään Kesäillan jorinoita. Kesän mittaan on myös karaokea ja Beatles-ilta."

    Rikas tarvitsee halpaa?

    Mökkiläisten ansiosta kyläkaupan kesä on talvea huomattavasti vilkkaampi. Puolen kilometrin päässä asuva yrittäjä Arto Rapatti käy kyllä Utulan kaupassa kesät talvet ja ostaa sieltä kaikki ruuat.

    "Olen yrittänyt toitottaa kyläläisille, että käyttäisivät omaa kauppaa enemmän. Samoin saisivat tehdä mökkiläiset, joita täällä on yhä runsaammin. Kauppa on meille kaikille myös tapaamispaikka. Tuntuu vain, että mitä rikkaampi ihminen on, sitä halvempia palveluja hän hakee muualta", Rapatti sanoo.

    Sanna Haakanan mukaan tilanne on aika mahdoton.

    "Meille sisäänostohinnat ovat samoja millä isot marketit myyvät tavaraa ulos. S-ryhmä jyrää täällä mennen tullen."

    Haakanalle riittäisi, että kyläläiset ostaisivat pääosan ruuistaan omasta kaupasta. Nyt kyläkauppa on monille vain hätävara, jos maito sattuu loppumaan.

    "Hassulta tuntuu etenkin silloin, kun ihminen joka ei muulloin kaupassa käy, tulee tänne kesävierailleen näyttämään, miten kiva kyläkauppa täällä vielä on."

    Kyläkaupoista monipalvelupisteitä?

    Lauantaina valtakunnallinen Kyläkauppapäivä herättelee näkemään kyläkauppojen tärkeyden. Parisataa pientä maaseudun ja haja-asutusalueen myymälää eri puolilla Suomea järjestää ohjelmaa päivän kunniaksi.

    Jotta vielä jäljellä olevat 300 kyläkauppaa pelastuvat, niistä pitää Päivittäistavarakauppa ry:n mielestä tehdä monipalvelupisteitä: ne myisivät lääkkeitä ja Alkon tuotteita, jakaisivat ruokaa vanhuksille sekä vuokraisivat lääkärille ja sairaanhoitajalle vastaanottohuoneen.

    Päivittäistavarakauppa-yhdistys on etsinyt kyläkaupoille uusia toimintaideoita ja lähipalvelujen yhteistyömalleja. Pari vuotta kestänyt Kyläkauppahanke testasi, miten kauppa voisi olla mukana muun muassa kuntien kotipalveluissa, päivittäistavaroiden kotiinkuljetuksissa sekä postin haja-asutusalueiden kevennetyissä palveluissa.

    Johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä sanoo, että pienen kaupan laajeneva rooli vaatii yleistä asennemuokkausta, ennakkoluulottomuutta ja sääntelyjen keventämistä. Päinvastaista kehitystä on ollut kyläkaupan investointitukien lopettaminen noin vuosi sitten.

    "Nyt kyläkaupan tyyppisen palveluverkon kehittämiseen ei yritystukia juuri myönnetä."

    Ruokolahden Utulan kyläkaupan kesäohjelma: Perjantaina 3.7. Ruokolahden harrastajateatteri esittää "Kesäillan jorinoita". Karaokea lauantaina 4.7. ja 25.7. sekä Beatles-ilta 1.8.

    Kyläkauppahankkeen loppuraportin löydät tästä linkistä: http://www.pty.fi/fileadmin/user_upload/tiedostot/Hankkeet_Kampanjat_ilman_sivustoa/Kylakauppahanke/Kylakauppahanke_Loppuraportti_2015.pdf

    Artikkelin aiheet
    kyläkauppa
    maaseutu
    Päivittäistavarakauppa ry
    Utula
    Kyläkauppapäivä
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle