
Viljanviljelyn heikko kannattavuus näkyy tämän kesän viljelyaloissa. Erikoiskasvit ovat vieneet pinta-alaa kevätviljoilta.
Syysviljojen kasvaneet alat voivat kuitenkin nostaa viljan kokonaistuotannon viime vuotta suuremmaksi.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) torstaina julkaisemien ennakkotietojen mukaan kauran viljelyala pieneni tänä vuonna kahdeksan prosenttia viime vuodesta 320 000 hehtaariin.
Ohran ala laski prosentin 369 000 hehtaariin.
Kevätvehnää on viisi prosenttia vähemmän, 162 000 hehtaaria. Vehnän kokonaisala on kuitenkin viime vuotta suurempi 30 prosenttia kasvaneen syysvehnäalan myötä.
73 000 hehtaarin syysvehnäala nostaa vehnän kokonaisalan 235 000 hehtaariin, kun se viime vuonna oli 226 000.
Rukiin ala nousi 23 prosenttia 21 000 hehtaariin.
Ruisvehnän viljelyala on noussut 11 prosentilla 10 000 hehtaariin.
Luken tilasto perustuu maatilojen peltotukihaussa ilmoittamiin kasvikohtaisiin viljelyaloihin.
Yhteensä neljän pääviljan sato olisi 3,38 miljardia kiloa.
Pinta-alatietojen pohjalta voidaan laskea alustava satoarvio.
Pro Agrian torstaina julkaiseman kasvutilannekatsauksen mukaan tällä hetkellä on olemassa mahdollisuudet hyvään satoon.
Kasvukautta on kuitenkin useampi kuukausi jäljellä, joten satonäkymät voivat vielä kääntyä keskimääräistä heikommiksikin.
Tehdään kuitenkin hahmotelma miltä sato näyttäisi, jos keskimääräiset hehtaarisadot olisivat viime vuoden kaltaiset.
Vehnää tulisi 3 500 kilon hehtaarisadolla 823 miljoonaa kiloa. Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) mukaan kotimainen käyttö on vajaat 700 miljoonaa kiloa vuodessa.
Kun syysvehnän osuus kasvaa, voi laadusta tulla entistä suurempi kysymys leipävehnän osalta.
Ruista tulisi noin 57 miljoonaa kiloa, jos hehtaarisato olisi viime vuoden runsaat 2 700 kiloa.
Laadulla tulee olemaan iso merkitys rukiin riittävyydessä. Vuosikulutus on noin 80 miljoonaa kiloa. Vyrin mukaan varastoissa olisi ruista 40 miljoonaa kiloa.
Toisaalta rukiin keskimääräinen hehtaarisato voisi olla selvästi yli 3 000 kiloakin, jolloin tuotanto menisi yli 63 miljoonan kilon.
Kaurasato olisi viime vuoden runsaan 3 600 kilon keskimääräisellä hehtaarisadolla vajaat 1,2 miljardia kiloa.
Kotimainen käyttö on hieman alle 700 miljoonaa kiloa, joten vientiinkin riittäisi tällaisesta sadosta jälleen runsas määrä.
Ohrasato olisi 3 600 kilon hehtaarisadolla noin 1,3 miljardia kiloa. Kotimainen käyttö on vajaat 1,2 miljardia kiloa.
Yhteensä neljän pääviljan sato olisi 3,38 miljardia kiloa. Kokonaissato olisi tällöin aavistuksen viime vuotta suurempi, kun vehnä- ja ruissadon kasvu ylittäisi kaura- ja ohrasadon pienenemisen.
Loppukesän ja syksyn sää ratkaisevat. Luke antaa ensimmäisen satoarvionsa 22. elokuuta.
Kumina-ala kasvaa kuusi prosenttia 21 000 hehtaariin.
Öljy- ja valkuaiskasvien viljelyalat kasvavat. Niille on kotimaassa hyvin kysyntää. Öljykasveista valtaosa on ollut viime vuodet tuontitavaraa. Herneellä voi korvata soijaa.
Rypsin pinta-ala kasvoi 36 prosenttia 46 000 hehtaariin. Rapsin ala kasvoi 53 prosenttia 11 000 hehtaariin.
Öljykasvien yhteisala on suurin seitsemään vuoteen, Lukesta kerrotaan. Tuontitarve pysyy edelleen suurena, vaikka öljykasveista korjattaisiin keskimääräistä parempia hehtaarisatoja.
Viime vuosina ennätyksiä rikkonut herneentuotanto on kasvamassa edelleen. Rehuherneen pinta-ala kasvaa Luken mukaan 11 prosenttia 39 000 hehtaariin. Yhteensä hernettä on noin 45 000 hehtaaria.
Härkäpavun viljely lisääntyy kahdella prosentilla 6 000 hehtaariin. Kasvusta huolimatta pinta-ala on pieni verrattuna sen huippuvuosiin.
Kumina-ala kasvaa kuusi prosenttia 21 000 hehtaariin.
Perunaa on neljä prosenttia viime vuotta enemmän, 19 000 hehtaaria.