• Arviot maailman viljavarastojen kasvusta vahvistuvat

    Viljantuotanto nousee maailmalla kaikkien aikojen ennätykseen 2 069 miljoonaan tonniin.
    Viljavarastot kasvavat entisestään.
    Viljavarastot kasvavat entisestään. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    2.10.201619:00
    Tuure Kiviranta

    Viljantuotanto nousee maailmalla kaikkien aikojen ennätykseen 2 069 miljoonaan tonniin, arvioi Kansainvälinen viljaneuvosto IGC torstaina julkaistussa syyskuun raportissaan.

    Elokuun ennusteisiin verrattuna maissin satoa hiukan leikattiin, mutta vehnän nostettiin. Arviot Euroopan vehnäsadosta laskivat, mutta Australian, Kanadan, Kiinan ja Kazakstanin sadot kasvoivat sitä enemmän.

    Viljojen kulutusennusteita on myös nostettu, mutta varastojen arvioidaan ensi heinäkuussa olevan yhtä täynnä kuin tänä kesänä. Jopa hiukan kasvavan entisestään. Ainoastaan soijan kulutus on tuotantoa suurempaa.

    Soijan ja rehuviljojen kulutus on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun, IGC kertoo. Tarjontaa on kuitenkin hyvin runsaasti.

    Venäläisarvioiden mukaan maan syysvehnät ovat lähteneet hyvään kasvuun ja tänä syksynä ei ole kahden viime vuoden tapaan huolta kuivuudesta.

    Ukrainassa kerrotaan olleen monin paikoin liian kuivaa syyskylvöille. Toisaalta samanlaisia vaikeuksia oli viimekin syksynä, mutta silti tämän syksyn satoon sillä ei ollut juuri vaikutusta.

    Markkinakatsaus ilmestyy Maaseudun Tulevaisuudessa maanantaina.

    Artikkelin aiheet
    viljantuotanto
    maailman viljavarastot
    vehnäsato
    soija
    Kansainvälinen viljaneuvosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle