• Viljakasvustojen kehitys on ollut nopeaa – ”Viljojen satonäkymät ovat tällä hetkellä keskimääräiset”

    Kasvukauden säävaihtelut näkyvät myös viljojen kehityksessä ja kasvustoissa onkin havaittavissa runsaasti eroavaisuuksia.
    Ensimmäisenä kylvetyt ohrapellot ovat tulleet tähkälle.
    Ensimmäisenä kylvetyt ohrapellot ovat tulleet tähkälle. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Viljelijän arki
    27.6.202414:30
    Juho Hannuksela

    Lämmin alkukesä on siivittänyt viljakasvustot nopeaan kasvuun, ja osa kevätviljoista on jo tulossa tähkälle, kerrotaan ProAgria Keskusten Liiton uusimmassa kasvutilannekatsauksessa.

    Viljojen kunto vaihtelee aukkoisista ja harvoista reheviin kasvustoihin alueesta riippuen. Pääosin viljat ovat kuitenkin tyydyttävässä kunnossa.

    Viljakasveista kaura- ja vehnäkasvustot näyttävät tänä vuonna parhaimmilta.

    ”Viljojen satonäkymät ovat tällä hetkellä keskimääräiset, mutta syksyyn on pitkä aika ja heinäkuun sää ratkaisee paljon”, katsauksessa todetaan.

    Tämän hetken helleviikko ei tee sato-odotuksille hyvää, sillä monin paikoin etenkin Etelä-Suomessa viljat olisivat vielä tarvinneet vettä helteiden sijaan jyvien kehittymisen varmistamiseksi.

    Alueilla, joissa kosteutta maassa on vielä riittänyt, satonäkymät ovat paremmat.

    Lisää aiheesta
    • Lämmin ja poutainen sää on vauhdittanut juhannusviikolla alkanutta kuivaheinän tekoa.

      Viljelijän arki | Ensimmäinen nurmisato korjattu – ”Nurmi kasvoi liian nopeasti, mikä heikensi laatua”

    • Kuivuuden vaikutusta viljakasvustoihin voi torjua peltojen kastelujärjestelmillä, kuvassa Center pivot -kastelujärjestelmä siementila Salon pellolla Loimaalla.

      Kasvintuotanto | Kevätviljojen orastuminen epätasaista kuivuuden takia – jopa rikkakasvit odottavat sadetta

    • Ohrapelto Loimaalla 20.5.2024.

      Maatalous | Vettä tulee liikaa tai ei ollenkaan – osa satopotentiaalista on jo menetetty

    • Kylvötyöt ovat edenneet vauhdikkaasti. Nyt kaivattaisiin sadetta.

      Kasvintuotanto | Varsinais-Suomessa iso huoli syysviljoista, kun kuivuus näyttää jatkuvan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle