• Halla hidastaa viljan kehitystä, mutta kuolemaksi viime öiden lukemat tuskin vielä ovat

    Kukkivat syysöljykasvit ovat hallalle tässä vaiheessa herkempiä.
    Vilja yleensä toipuu, vaikka halla nappaisi lehtiä, mutta kehitys hidastuu. Arkistokuva.
    Vilja yleensä toipuu, vaikka halla nappaisi lehtiä, mutta kehitys hidastuu. Arkistokuva. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    5.6.202312:45
    Satu Lehtonen

    Miinus yhdeksän astetta. Tällainen lämpötila mitattiin perjantaiaamuna maanpinnassa Virolahdella Kaakkois-Suomessa.

    Hallayö ei jäänyt loppuviikon ainoaksi. Somessa ihmeteltiin muun muassa kuvaa, jossa ohran oraat makasivat kylmän yön jäljiltä pitkin pituuttaan maassa.

    Kävikö nyt köpelösti, Pro­Agria keskusten liiton johtava asiantuntija Sari Peltonen?

    ”Jos halla on napannut viljaa lehdestä, kasvi yleensä toipuu”, Peltonen kertoo. ”Hetkellisesti se toki hidastaa kehitystä.”

    Kukkivat syysöljykasvit ovat hänen mukaansa isompi huolen aihe.

    Peltonen uskoo, että jopa maata myöten maannut ohra toipuu. ”Siinä vaiheessa, kun kasvulehtiä on vasta yksi tai kaksi, kasvupiste on vielä hyvin alhaalla.” Se on siis suojassa kylmältä.

    Vilja kaipaisi kunnon kasvuun toipuakseen sekä lämpöä että vettä. ”Viileässä toipuminen on hidasta, ja yhdessä kuivuuden kanssa se voi jarruttaa kehitystä.”

    Viljalla oli todella paljon kirppoja, ja niiden osalta tilanne rauhoittui.

    Jos näyttää siltä, että kasvusto ei toivu ja on pakko tehdä uusintakylvö, täytyy miettiä tarkkaan, mikä on järkevää, Peltonen toteaa. Ollaan jo kesäkuun puolella ja kasvukausi pitkällä.

    ”Kotieläintiloilla vilja voidaan tehdä kokoviljasäilörehuksi tai tuoresäilöä, jolloin sen valmistumista ei tarvitse odottaa. Mutta jos vilja on tarkoitettu puitavaksi, on aiheellista miettiä muita vaihtoehtoja.”

    Kevätrypsi on yksi vaihtoehto, toinen esimerkiksi viherlannoitusnurmi.

    Kylmästä säästä oli myös hyötyä, Peltonen toteaa. Viljalla oli todella paljon kirppoja, ja niiden osalta tilanne rauhoittui.

    Peltonen kertoo, että Virolahden kova hallalukema aiheutti ihmettelyä, sillä Kymenlaaksossa lämpötilat eivät laajemmin laskeneet kovin alas. ”Onkin ollut hyvin paikkakohtaista, missä lämpötilat ovat menneet miinuksen puolelle.”

    Lisää aiheesta
    • Hanne ja Pekka Kluukeri viljelevät perunaa Himangalla.

      Kasvintuotanto | Kalajokisella perunapellolla mennään tasaisesti kesää kohti

    • Kasvukausi on monin paikoin saanut hyvän alun.

      Kasvintuotanto | Viileästä säästä huolimatta vilja lähtenyt hyvin kasvuun – vain Kaakkois-Suomessa itämisongelmia

    • Kevätkosteuden ja lämpimän ansiosta kevätvehnä orastui nopeasti, mutta sade alkaisi olla tarpeen.

      Kasvintuotanto | Kasvustot kaipaavat jo kohtuullisia sateita Pohjois-Karjalassa

      Tilaajalle
    • Mika Törne ja Lasse Lähteenmäki lastaavat vaakaa kyytiin, jotta päästään siirtymään seuraavalle pellolle.

      Kasvintuotanto | Varhaisperunan nosto täydessä vauhdissa

    Artikkelin aiheet
    halla
    vilja
    syysöljykasvit
    maatalous
    kylmä sää
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle