• Tukihaku tänä vuonna 12.5. asti

    Maatalous
    25.3.201515:00
    MT toimitus

    Maataloustukien päätukihaku käynnistyy huhtikuun puolivälissä ja jatkuu aiemmista vuosista poiketen toukokuun puolelle. Vipu-palvelun sähköinen asiointi on auki tänä vuonna 12.5. asti.

    ”Aikataulu antaa viljelijöille mahdollisuuden perehtyä uusiin tukiehtoihin ja ehtiä hyödyntämään neuvojien palveluja”, kertoo ylijohtaja Leena Tenhola Maaseutuvirastosta.

    Tänä vuonna otetaan käyttöön EU:n uuden ohjelmakauden mukaiset tuet. Valtaosa tuista ja tukiehdoista on uudistuksen myötä muuttunut.

    Sähköisen tukihaun sovellus avautuu Vipu-palvelussa vaiheittain. Peruslohkojen muutoksia, siirtoja ja rajakorjauksia on voinut tehdä jo maaliskuun alusta lähtien. Kasvulohkoja pääsee piirtämään ja niiden tietoja ilmoittamaan 1.4. alkaen.

    Varsinaisen tukihakemuksen voi jättää 15.4.–12.5.

    Maaseutuvirasto neuvoo hyödyntämään Vipuneuvojaa, joka auttaa tukien hakemisessa ja vähentää virheitä hakemuksessa. Vipuneuvojasta viljelijä voi muun muassa tarkistaa sen, täyttyvätkö viherryttämistuen ehdot.

    Maaseutuvirasto julkaisee tällä viikolla nettisivuillaan myös tiedot niistä neuvojista, jotka antavat uuteen neuvontatukeen oikeuttavaa neuvontaa.

    Tuettua neuvontaa voi saada uusista ja uudistuneista tukimuodoista, esimerkiksi viherryttämisestä ja ympäristökorvauksesta. JUHANI REKU

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maataloustuki
    päätukihaku
    Vipu-palvelu
    Maaseutuvirasto
    tukiehdot
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle