• Veden laatu mukaan täydentäviin ehtoihin

    Maatalous
    20.8.201416:00
    MT toimitus

    Kasviksia myyntiin tuottavien tilojen täytyy ensi vuodesta lähtien tutkituttaa tuotannossa käytettävän veden laatu Eviran hyväksymässä laboratoriossa. Veden laadun tutkimista edellyttävät useimpien tukien saannin ehtona olevat täydentävät ehdot.

    Jos vesi ei täytä laatuvaatimuksia, toimijan on ryhdyttävä toimenpiteisiin veden laadun parantamiseksi.

    Tutkimukset on tehtävä ennen veden käyttöönottoa. Käyttöönotolla tarkoitetaan esimerkiksi uuden kaivon käyttöönottoa. Sen jälkeen tutkimus on uusittava vähintään kolmen vuoden välein.

    Todistus käyttöönottotutkimuksista tulee säilyttää pysyvästi. Muita tutkimustodistuksia tulee säilyttää vähintään 5 vuotta.

    Alkutuotannossa tuottaja vastaa siitä, että veden laatua koskevat tarpeelliset tutkimukset on tehty.

    Veden laadun tutkimista ei vaadita, jos käytössä on terveydensuojelulain mukaisesti valvotun talousvettä toimittavan laitoksen vesi, esimerkiksi kunnallinen vesilaitos tai vesiosuuskunta. Tällöin veden tutkimisen katsotaan olevan vesiosuuskunnan tai vesilaitoksen vastuulla.

    Lisätietoja:

    www.evira.fi > Elintarvikkeet > Alkutuotanto > Veden laatuvaatimukset

    Samalta sivulta oikeasta reunasta löytyy linkki hyväksyttyjen laboratorioiden luetteloon

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    veden laatu
    alkutuotanto
    Evira
    laatitutkimus
    vesilaitos
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle