• Ii loikkaa taideopetuksen kärkeen

    Kulttuuri menestyy pienessä kunnassa, kun tahtoa on. Voittajia ovat lapset.
    Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    21.4.201207:00
    MT toimitus

    II (MT) Iin kunta Pohjois-Pohjanmaalla on hyvää vauhtia nousemassa koko Suomen taideopetuksen kärkeen. Parin vuoden kuluessa siirrytään malliin, jossa taidepainotteista opetusta voi saada läpi koko kouluopetuksen ala-asteelta lukioon. Lukiosta tulee Suomen ensimmäinen kansainvälisen taiteen lukio.

    Vaikka EU:n sosiaalirahastoista saatu tuki varmaankin ratkaisi kaksivuotisen hankkeen toteutumisen, omaa panosta tarvittiin myös kunnalta.

    Taidekasvatuksen suunnittelua vetävä filosofian tohtori Juha Oravala uskoo, että taidepainotteisen opetuksen tarjoaminen on kunnalle etu, kun kilpaillaan uusista asukkaista.

    Hankkeen kaikkia hyötyjä on vaikea mitata, ”näinä kvartaalikapitalismin aikoina”. Se ainakin on varmaa, että lapset voittavat.

    ”Lapset saavat sivistystä, itseluottamusta, luovuutta, innovatiivisuutta. Kansainvälisyyteen harjaantuminen rohkaisee heitä käyttämään vieraita kieliä ja omaksumaan uusia asioita.”

    Iiläinen kuvataiteilija Sanna Koivisto on ihastuksissaan taidekasvatuksen laajentamisesta.

    ”Tämä on huikean hienoa, juuri sitä, minkä puolesta olen toiminut. Lapsen oivallukseen pitää suhtautua kunnioittavasti. Se vahvistaa hänen itsetuntoaan.”

    Koivisto sanoo, että vaikka koulutuksen saaneista ei aina tule taiteilijoita, taiteen tuntijoita ja harrastajia heistä tulee.

    ”Tämä rikastuttaa heidän elämäänsä.”

    Artikkelin aiheet
    iin taideopetus
    taidekasvatus
    kulttuurikasvatus
    Ii
    lapsen sivistys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle