• Nasevan ja Sikavan terveydenhuoltokäynnit voidaan tehdä mutta koronaohjeista on pidettävä kiinni

    Oleellista on, ettei eläinten hyvinvointi tai eläinliikenteen turvallisuus vaarannu, linjaa Eläinten terveys ETT. Sen antajat ohjeet nauta- ja sikatilojen terveydenhuoltokäynneistä ovat voimassa 31. toukokuuta saakka.
    Valtaosa suomalaisista nauta- ja sikatiloista kuuluu kansalliseen terveysluokitukseen.
    Valtaosa suomalaisista nauta- ja sikatiloista kuuluu kansalliseen terveysluokitukseen. 
    Maatalous
    23.3.202009:54
    Maija Ala-Siurua

    Nauta- ja sikatilojen Naseva tai Sikava -terveydenhuoltokäyntejä voidaan tehdä, kunhan otetaan huomioon viranomaisten koronasta antamat ohjeet, linjaa Eläinten terveys ETT ry. Linjaus on voimassa ainakin toukokuun loppuun saakka

    Oleellista on, että eläinten hyvinvointi tai eläinliikenteen turvallisuus vaarannu, ETT muistuttaa.

    Ennen kuin tilalla käydään, pitää selvittää, onko jollakulla käynnille osallistuvalla henkilöllä koronavirustartuntaan viittaavia hengitystieoireita.

    Jos tulijoiden joukossa on oirehtiva henkilö mutta hänen osallistumisensa on käynnille välttämätöntä, se pitää siirtää.

    Tilalla oloaikana huolehditaan normaalista tautisuojauksesta. Eläinlääkäri ja muut tilan ulkopuoliset käyttävät suojavaatteita ja -jalkineita ja huolehtivat käsihygieniasta. Tilan työntekijöiden kanssa ollaan mahdollisimman vähän tekemisessä

    Tilojen kannalta lääkeluovutus on terveydenhuoltokäynnin kriittisin asia. Vaikka lääkeluovutussopimuksen omaava eläinlääkäri sairastuu, joku toinen tilan terveydenhuoltoeläinlääkäreistä voi luovuttaa lääkkeet. Näin ohjeistaa Työterveyslaitos.

    Ruokaviraston ohje Koronavirus COVID-19 -erityistilanteen vaikutus eläinlääkäripalveluihin

    Lue myös:

    Koronaviruksen leviämisen uhka lopettaa suuren osan tilavalvonnoista ainakin kuukaudeksi

    Artikkelin aiheet
    Naseva
    Sikava
    eläinlääkäri
    koronavirus
    eläinhyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle