• Entä jos kuluttaja olisi tuottajan kumppanina riskiä jakamassa? Tuottaja, vastaa yliopiston kyselyyn ja kerro, kiinnostaako!

    Kumppanuusmaataloudessa tuottaja ja kuluttaja sopivat ruuan tuotannosta ja ostamisesta etukäteen.
    Useimmat Suomessa perustetut kumppanuusmaataloushankkeet ovat olleet osuuskuntia.
    Useimmat Suomessa perustetut kumppanuusmaataloushankkeet ovat olleet osuuskuntia. Kuva: Sari Gustafsson
    Maatalous
    5.1.202105:00
    Satu Lehtonen

    Maailmalla moni pieni maatila turvaa kumppanuusmaatalouteen. Se on yksi tapa myydä tuotteita ilman välikäsiä.

    Kumppanuusmaataloudessa tuottaja ja kuluttaja sopivat ruuan tuotannosta ja ostamisesta etukäteen. Tuottajan kumppanina voi olla myös esimerkiksi päiväkoti tai ravintola.

    Kuluttaja sitoutuu ostamaan tietyn osan tilan sadosta tai muusta tuotannosta ja viljelijä tuottamaan sen. Yhdessä jaetaan riskiä siitä, että tuotannon määrä saattaa vaihdella esimerkiksi sään vuoksi. Toisaalta jaetaan myös onnistumisia.

    Toimintaa suunnitellaan usein yhdessä, ja muutakin yhteistoimintaa voi olla.

    Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti selvittää nyt verkkokyselyn avulla tuottajien kiinnostusta kumppanuusmaatalouteen.

    Kysely on osa Kumakka – kumppanuusmaataloudella kestävyyttä, kilpailukykyä ja maatalouden arvostusta -hanketta. Sitä toteuttavat yhdessä Ruralia-instituutti ja Luomuliitto.

    Kysely on auki tammikuun ajan. Siihen voi vastata nimettömänä tai nimellä.

    Linkki kyselyyn

    Lue myös: Käyttäjät tyytyväisiä foodhubiin – Palvelu yhdistää lähiruuasta kiinnostuneet kuluttajat ja tuottajat

    Mikä ihmeen Foodhub? "Sitä kautta saan tuotteelle oikean hinnan"

    Artikkelin aiheet
    kumppanuusmaatalous
    maatalous
    kuluttaja
    Helsingin yliopisto
    Ruralia-instituutti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle