• Koneagriassa tungosta torstaina

    Jyväskylän Koneagriassa oli torstaina kävijöitä selvästi enemmän kuin avajaispäivänä keskiviikkona. Uutuuskoneiden ympärillä oli melkoinen tungos.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    10.10.201318:21
    MT toimitus

    Jo avajaispäivän keskiviikon kävijämäärä ylitti 5000 vierasta. Torstaina väkeä oli selvästi enemmän.

    Paviljongin ympäristön pysäköintipaikat olivat täynnä autoja. Etäparkissa Killerillä oli hyvin tilaa.

    Ruoveteläiset Tuula ja Tuomo Ojanen olivat kahden päivän näyttelymatkalla. He aikovat rakentaa uuden navetan ensi keväänä. Ari Vatanen antoi hyviä kilpailutusvinkkejä.

    Vatanen ei koskaan suosita halvinta vaihtoehtoa. Etenkin ulkomaisilta tavarantoimittajilta laatuasioita on joskus vaikea selvittää.

    Keiteleläisten Tanja ja Tuomo Selkäinahon mielestä valtaosa näyttelykoneista oli liian isoja kivisten savolaispeltojen alle 30 lypsylehmän tilalle.

    Hyvä sato ja alhainen korkotaso houkuttaisivat ostamaan, Selkäinahot totesivat silmäillessään uutta klapikonetta.

    Näyttelyn seminaareissa oli väkeä vaihtelevasti. Maahanmuuttoseminaaria seurasi alle 20 ihmistä. Resurssiviisaasta maaseudusta kertovassa avausseminaarissa oli kymmeniä kuulijoita.

    Koneagria on avoinna Jyväskylässä vielä perjantaina ja lauantaina.

    Artikkelin aiheet
    KoneAgria
    maatalousnäyttely
    Jyväskylä
    uutuuskoneet
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle