• Maatalouden sähkötuesta odotetaan päätöstä tänään

    Tuen muodosta tai määrästä ei vielä tietoa.
    Sähkötuesta on neuvoteltu pitkään.
    Sähkötuesta on neuvoteltu pitkään. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    10.1.202312:01
    Satu Lehtonen

    Neuvottelut hallituksen uudesta sähkötuesta maatalouden osalta jatkuvat tänään. MT:n saamien tietojen mukaan päätöstä odotetaan tämän päivän kuluessa.

    Kuluttajille takautuva kertakorvaus kompensoi osan marras–joulukuun korkeista sähkölaskuista.

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi joulukuussa, että maatilat ovat olleet mukana energiaviraston hallitusviisikolle toimittaman esityksen laskelmissa kotitalouksiin rinnastettuna.

    ”Keskustan kanta on, että valmistelu koskee myös maatiloja. Mikäli se ei ole samanmuotoisena, niin sitten välittomässä käsittelyssä yhdessä pk-sektorin kanssa,” Lintilä kommentoi tilannetta joulukuussa MT:lle.

    Juttua päivitetty 10.1. klo 12.50: kotitalouksien sähkötuesta syntyi jo sopu

    Lisää aiheesta
    • Tuki näkyy sähkölaskussa. Maksetaan sopimuksesta riippuen joko yhdessä tai kahdessa erässä.

      Energia | Kotitalouksien sähkötuesta sopu, korvaus aiotaan saada maksuun alkuvuodesta

    • Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo, että sähköministerityöryhmän on määrä päättää keskiviikkona kertakorvausmallin yksityiskohdat. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Energia | Kertakorvaus kalliiden sähkölaskujen hyvittämiseksi koskisi todennäköisesti myös osaa maatalousyrittäjistä – Lintilän mukaan asiasta keskustellaan vielä

    • Sähkön korkeaa hintaa kompensoidaan kuluttajille alkuvuodesta, mikäli eduskunta hyväksyy lähiaikoina hallituksen esityksen.

      Politiikka | Kertakorvausmallista tulossa pika-apu korkeisiin sähkölaskuihin, Lintilä: Maatalouden sähkötuki on mukana

    Artikkelin aiheet
    maatalouden sähkötuki
    hallitus
    Mika Lintilä
    energiapolitiikka
    sähkö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle