• Mies kuoli seosrehuvaunuun, toinen menehtyi putoavan paalin alle, kolmannen tappoi sonni – Onnettomuustutkintakeskus kävi läpi viime vuoden työkuolemat

    Työvälineitä saatetaan käyttää muussa kuin niiden alkuperäisessä käyttötarkoituksessa. Omatekoisiin välineisiin tai ratkaisuihin liittyviä turvallisuusriskejä ei tunnista.
    Pyöröpaaleja tuubissa.
    Pyöröpaaleja tuubissa. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    24.7.202404:00
    Satu Lehtonen

    Lihakarjatilan isännän veli kuoli pudottuaan käynnissä olleeseen seosrehuvaunuun. Hän oli onnettomuuden sattuessa yksin valmistamassa rehua traktorin perässä olleella vaunulla.

    Tilan vanhaisäntä havaitsi illalla, että kaksi traktoria ja toiseen niistä kiinnitetty seosrehu- eli apevaunu olivat itsekseen käynnissä. Rehua valmistanutta poikaa ei näkynyt. Hieman myöhemmin nuorempi isäntä löysi veljensä seosrehuvaunun sisältä rehun seasta.

    Kuolemaan johtaneet työtapaturmat näkyvät otsikoissa hetken ja unohtuvat yleisöltä sen jälkeen. Joku jää ehkä ihmettelemään, miten kaikki tapahtui.

    Onnettomuustutkintakeskus on nyt selvittänyt kaikkien viime vuonna kuolemaan johtaneiden työtapaturmien taustat. Tapauksia oli 23, joista 11 maa- ja metsätalousalalla.

    Onnettomuustutkintakeskus lähetti useimmille onnettomuuspaikoille kaksi paikkatutkijaa selvittämään tapahtumien kulkua ja dokumentoimaan onnettomuuspaikkaa. Jokainen tapaus analysoitiin huolella.

    Eläinten kanssa sattuu vahinkoja usein.

    Apevaunutapauksessa varmuutta tapahtumien kulusta ei saatu. Olettamus on, että rehua valmistanut mies kiipesi jostain syystä seosrehuvaunun reunalle, ehkä poistamaan vaunuun joutunutta paalimuovia tai -verkkoa. Vaunu olisi pitänyt ensin sammuttaa.

    ”Seosrehuvaunu pysäytetään traktorin ohjaamosta, jonne siirtymiseen menee jonkin verran aikaa. On mahdollista, että käyttäjä pyrkii kiirehtimään esimerkiksi seosrehuvaunuun kuulumattoman materiaalin poistamisessa eikä kaikissa tilanteissa siirry ensin ohjaamoon pysäyttämään vaunua”, raportissa todetaan. ”Vaunun heilahtelu on voinut aiheuttaa uhrin otteen lipeämisen, ja hän on horjahtanut vaunun laidalta vaunun sisäpuolelle.”

    Maatalouden pahoille tapaturmille on tyypillistä, että suurin osa uhreista työskenteli yksin.

    Ahvenanmaan Föglössä maatilan isäntä kuoli jäätyään traktorin etukuormaajasta pudonneen rehupaalin alle.

    Isäntä oli kuljettanut pyöröpaalaimella tehtyjä paaleja toiselta pellolta tuubikäärimen luo. Hänkin työskenteli paikalla yksin.

    Paalit nostetaan tuubikäärimeen traktorin etukuormaajan paalipiikillä. Tutkijoiden mukaan käärimestä oli polttoaine lopussa. Isäntä on ilmeisesti mennyt selvittämään ongelmaa ja kävellyt liian lähellä olevan traktorin paalipiikkien alle. Paali putosi ja surmasi hänet.

    Sonnien kanssa sattuu vahinkoja usein. Niin myös Lopella, missä 75-vuotias maatilan isäntä kuoli tilan sonnin puskettua häntä rintakehän ja pään alueelle. Sonni oli jo aiemmin käyttäytynyt poikkeavan hyökkäävästi. Isännän pitkä kokemus karjanhoitotyöstä ja eläinten käsittelystä ei pelastanut häntä.

    Usein oli pyritty työn sujuvoittamiseen. Työturvallisuutta turvaavia työvaiheita jätettiin tekemättä tai työvälineitä käyttämättä.

    Maatalouden pahoille tapaturmille on tyypillistä, että suurin osa uhreista työskenteli yksin, raportissa todetaan.

    Kokeneet tekijät olivat taipuvaisia luottamaan omaan osaamiseensa ja arviointikykyyn. Niissäkin tilanteissa, joissa vaara todennäköisesti tunnistettiin, tekijä arvioi hallitsevansa tilanteen.

    Usein oli pyritty työn sujuvoittamiseen. Työturvallisuutta turvaavia työvaiheita jätettiin tekemättä tai työvälineitä käyttämättä. Kaikissa tapauksissa suojavarusteita tai parhaita työvälineitä ei ollut saatavilla.

    Näin käy usein etenkin silloin, kun tehtävä tai askare oli satunnainen eikä liity päivittäiseen työhön. Tehtävät ja tilanteet ratkotaan niillä välineillä, joita on tai välineet rakennetaan itse.

    Olemassa olevia työvälineitä saatetaan käyttää muussa kuin niiden alkuperäisessä käyttötarkoituksessa. Omatekoisiin välineisiin tai ratkaisuihin liittyviä turvallisuusriskejä ei tunnista.

    Neljässä maa- ja metsätaloustyöhön liittyneessä onnettomuustapahtumassa uhrien keski-ikä oli 74 vuotta, raportti huomauttaa. Näissä tapauksissa korkealla iällä oli todennäköinen yhteys onnettomuuteen muiden tekijöiden lisäksi.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousalalla riskejä aiheuttavat Otkesin mukaan vaihtelevat olosuhteet ja moninaiset työtehtävät, joita on ratkottava omaehtoisesti. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Hyvinvointi | Työtapaturmissa kuoli viime vuonna 23 miestä – eniten kuolemia oli maa- ja metsätalousalalla

    • Rakentamisessa on aina paljon vaaran paikkoja. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Maatilarakentamisen työturvallisuudessa puutteita – työntekijän turma voi tulla yrittäjälle kalliiksi

      Tilaajalle
    • Kotitilallaan kirjoilla oleva 18 vuotta täyttänyt tilaa pitävien yrittäjien lapsi voi ottaa maatalousyrittäjien eläkevakuutuksen. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Vahinko ei tule kello kaulassa – ovatko maatilalla työskentelevien perheenjäsenten vakuutukset kunnossa?

    • Nilkko Brewing -panimolla pannaan olutta kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Loppu aika kuluu etikettien laittamiseen, pakkaamiseen ja tuotteiden toimitusten pyörittämiseen, kertoo yrittäjä Iiro Heikkilä.

      Työtapaturma vei Iiro Heikkilältä käden, mutta rohkaisi myös toteuttamaan suuren unelman – pienpanimon oluet saavat makunsa mummolan raparpereista ja avomaankurkuista

    • Maatalousyrittäjille sattuu eniten tapaturmia silloin, kun he työskentelevät karjan parissa.

      Maatilan työturvallisuus saadaan kuntoon töitä suunnittelemalla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä