• Viljelijän glyfosaattipurkaus leviää Facebookissa: "Suomalaisen viljan puhtaudella ei ole lisäarvoa"

    Jämsäläisen Anssi Mennalan mukaan virolainen viljanviljelijä saa huomattavan edun siitä, että pakkotuleennuttaminen glyfosaatilla on sallittua.
    Anssi Mennalan vehnän laatu kärsii sivuversojen vihreistä jyvistä.
    Anssi Mennalan vehnän laatu kärsii sivuversojen vihreistä jyvistä. Kuva: Anssi Mennala
    Maatalous
    5.9.201613:50
    Henrik Hohteri

    Jämsäläinen Anssi Mennala laskee, että virolaiselle viljelijälle jää vehnätonnista 50 euroa enemmän käteen kuin suomalaiselle.

    Se johtuu Mennalan mukaan eroista torjunta-aine glyfosaatin käytössä: Virossa viljan saa pakkotuleennuttaa aineella, Suomessa ei.

    Kun vehnä on tehnyt sivuversoja ja kypsynyt epätasaisesti, pakkotuleennuttamalla sadosta olisi voinut saada hyvälaatuisen.

    Suomessa leipäviljaa ei saa pakkotuleennuttaa, ja teollisuus vaatii samaa laatua myös rehuviljalta.

    Teollisuus ei myöskään välttämättä vaadi glyfosaatitonta tuotantotapaa ulkomaiselta leipäviljalta. Esimerkiksi Vaasan Oy myönsi keväällä, ettei se pysty varmistamaan Baltiasta ostamansa viljan laatua. Yhtiön sopimuksissa kyllä mainitaan, että ostossa suositaan viljaa, joka on viljelty ilman glyfosaatteja.

    "Kun nyt on aika selkeetä että Suomen markkinoille tulee koko ajan tuotteita, joita ei Suomessa saa tuottaa, niin poistaa nämä kotikutoiset kiellot. Tai voisiko leivänpaistajat edes maksaa saman suomalaisesta puhtaasta elintarvikkeesta kuin glyfosaatilla tuotetusta tavarasta maksetaan?" Anssi Mennala kysyy.

    "Tällä hetkellä puhtaudella ei ole lisäarvoa."

    Anssi Mennalan koko kirjoitus Facebookissa

    Lue myös:

    Vaasan Oy kumoaa MTV:lle glyfosaattihuhut: Tuotteet täysin turvallisia

    Vieraskolumni: Liikaa viljaa

    Artikkelin aiheet
    glyfosaatti
    viljanviljely
    Anssi Mennala
    Suomi ja Viro
    ruuantuotanto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle